Skip to main content

Lapinlahden Lähteen runsas kulttuurisyksy

Lapinlahden Lähde lisää entisestään kulttuuritarjontaansa syksystä lähtien. Lapinlahden Lähteen kulttuurisyksy-sarjassa on tapahtumia lähes joka viikko ja pääsääntöisesti tilaisuudet ovat maksuttomia. Useimmiten tilaisuudet pidetään tiistaina tai torstaina klo 18.

Kattaus on runsas ja monipuolinen: valokuvaa, kirjallisuutta, musiikkia, luento- ja keskustelutilaisuuksia ja teatteria.

Valokuvan puolella Outi Törmälän näyttelyn teemana on naisten käsitys omasta ulkonäöstään. ”Kehtaanko mennä kauppaan – ulkonäköönsä tyytymättömät naiset”-näyttely aukeaa 5.9. Lapinlahden Galleriassa. Magi Viljanen kertoo 18.9. kuvakollaasista, jonka hän on kerännyt maailman eri mielisairaaloista. Mojo Erämetsä esittelee 20.9. kirjaansa Aikamatkakuvia Helsingistä, joka näyttää miten pääkaupunki on muuttunut sadan vuoden aikana.

Musiikkiakin on tarjolla moneen makuun. 28.9. Kitaraduo Skyttä-Holmström soittaa klassisia kitarasävellyksiä, mutta myös esimerkiksi kansanlauluja ja populaaria sovitettuna klassiselle kitaralle.

Laulaja-lauluntekijä ja kirjoittaja Kirsi Ranto kertoo kirjastaan Sydämen matkaopas. Ranto puhuu naisen vaietusta voimasta ja feminiinisen elämäntavan polusta 2.10.

Aleksis Kiven päivänä 10.10. svengaa taatusti, kun UMO saapuu Lapinlahteen saksofonisektion ja komppiryhmän kanssa.

Terveystutkija ja tietokirjailija Pauliina Aarva saapuu 11.10. puhumaan Lapinlahteen inhimillisyyden vallankumouksesta, jota tarvitaan sosiaali- ja terveydenhuollossa. Potilaslähtöisyys on keskeisellä sijalla Aarvan ja kirjan muiden kirjoittajien

Mielenterveysyhdistys Etappi ry järjestää keskustelutilaisuuden Kohtaamisen tarpeessa 17.10. Tilaisuudessa pohditaan mm. kieltä ja mielenterveyttä; esimerkiksi  miten arkikielessä puhutaan mielenterveydenhäiriöistä sekä miten kieli stigmatisoi ja on myös vallankäytön väline.

Odotettu esitys on Kansallisteatterin kiertuenäyttämön ensi-ilta Unelmia tuhlaa 25.10. Se on lauluesitys, joka pohjautuu saksalaisen Friedrich Hollaenderin (1896–1976) lauluihin ja Vesa Tapio Valon osuviin käännöksiin.

Mielenterveysasiat ovat luonnollisesti esillä Lapinlahden tapahtumissa. Tutkija, filosofi Sanna Tirkkosen suosittu luento 30.10. Hulluudesta mielenterveyteen.

Lapinlahden entisen mielisairaalan tunnetuin potilas lienee kirjailija Aleksis Kivi, joka oli sairaalassa 1871-1872. Tunnustettu historioitsija Teemu Keskisarja on kirjoittanut uuden Aleksis Kiven elämänkerran, joka varmasti herättää keskustelua. Keskisarja tulee kertomaan Aleksis Kiven elämästä Lapinlahteen 8.11.

Tässä siis joitain poimintoja Lapinlahden kulttuurisyksystä. Tapahtumalista päivittyy syksyn aikana ja tarkemmat tiedot tilaisuuksista näet pian ilmestyviltä tapahtumasivuilta.

Lämpimästi tervetuloa Lapinlahteen!

Pekka Niemiaho, kulttuurituottaja


Lapinlahden Lähde

Kulttuurin, mielen hyvinvoinnin ja pienyrittäjyyden keskus Lapinlahden entisessä psykiatrisessa sairaalassa Helsingissä. Olemme turvallisempi, yhdenvertainen tila ja tuomitsemme kaiken syrjinnän.