26.9. – 14.10. Topi Juntunen, Sofi Häkkinen, Arja Renell, Pauli Tornberg
17:00 - 17:00
tiistai 25.09.2018 - sunnuntai 14.10.2018

Galleria Lapinlahdessa 26.9.-14.10.
TOPI JUNTUNEN, SOFI HÄKKINEN, ARJA RENELL, PAULI TORNBERG
Tervetuloa avajaisiin tiistaina 25.9. klo 17-19.

TOPI JUNTUNEN: Metsänkaipuu

Metsänkaipuu on neljäs luontoon liittyviä kokemuksia sivuava näyttelyni. Työstän kokonaisuutta, jossa olen pyrkinyt käsittelemään ihmisen ja luonnon väliseen suhteeseen liittyviä kysymyksiä maalauksen keinoin. Luonto käsitteenä pakenee yksinkertaista määritelmää. Niin ikään osoittautuu vaikeaksi määrittää kohta, jossa kulttuuri loppuu ja keinotekoinen väistyy aidon ja alkuperäisen tieltä. Ja kuitenkin meillä on kokemus kehollisesta erillisyydestä ja meitä ympäröivästä elävästä kokonaisuudesta, joka näyttäytyy kehollemme ulkopuolisena ja vieraana. Maalauksissani pyrin purkamaan vaikeasti sanallistuvia keho-mieli -kokonaisuuteen nivoutuvia kokemuksia, joita tämän toiseuden kohtaamiseen liittyy. Tässä luonto saa kielelle vastakkaisen, merkityksenantoa sekä kulttuurisia kategorioita vastustavan merkityksen.
Näyttelyn teokset perustuvat kuvamateriaaliin, jossa olen dokumentoinut luontoa ja sen liepeillä liikkumista vuosien 2015-2018 välisenä aikana. Näyttelyn maalauksissa kameran valaisemat kasviaiheet nousevat tummasta taustasta ikään kuin muistuttaen havaitsijan läsnäolosta ja aktiivisesta roolista. Kokonaisuuteen olen ottanut mukaan lisäksi ihmisen läsnäoloon viittaavia kuva-aiheita sekä teoksia, joissa luonto on läsnä enää jonkinlaisen negaation tai poissaolon avulla.
Topi Juntunen (s. 1986) on valmistunut kuvataiteilijaksi Lahden Taideinstituutista vuonna 2011. Valmistumisensa jälkeen hän on työskennellyt sekä itsenäisenä kuvataiteilijana että osana taiteilijakollektiivi Hydraa. Vuonna 2018 Hämeen taidetoimikunta myönsi hänelle puolivuotisen työskentelyapurahan. Hänen seuraavat yksityisnäyttelynsä ovat Galleria Rantakasarmissa Helsingissä ja Galleria Rajatilassa Tampereella.

SOFI HÄKKINEN: Tässä menee vain pari minsaa

”Tämän näyttelyn teoksiin kuuluu sattumanvaraisuus, ja joihinkin myös alituinen hajoamisen mahdollisuus. Teoksissa on esimerkiksi kiviä, pahvilaatikoita, teippiä, silikonisilakka ja sähkömoottori. Teokset ovat tarpeellisia, koska niiden materiaalien yhdistelystä katsojalle syntyvät ajatukset ovat tarpeellisia. Ja itse myös rakastan niitä, joten ne ovat tarpeellisia myös siksi.
Useat Tässä menee vain pari minsaa -näyttelyni teoksista myös liikkuvat toistuvalla kaavalla, koska silloin teoksen yksinäisyys ajassa tulee ilmeiseksi. Se hetki kun katsot teosta, eikä sekunnin murto-osan ajan siinä hetkessä ole mitään muuta. Ja kun käännyt pois, teos jää auttamatta kiinni sitä ympäröivään pysähtyneeseen aikaan ja yksinäisyyteen. Sekin on hyvin tarpeellista.“
Sofi Häkkinen (s.1990, Oulu) on taiteen multiosaaja, joka keskittyy tällä hetkellä työskentelyssään veistoon. Hän yhdistelee työssään päivänselviä asioita ja objet trouvé -materiaaleja eriskummallisiksi kokonaisuuksiksi. Toistuva liike, romu, pahvi, möykyt, kivet ja teippi kiehtovat Häkkistä. Tässä menee vain pari minsaa -näyttelyssä Galleria Lapinlahdessa ne saavat taas hänen nopeissa käsissään uuden tavan olla, lohduttomuudessaan hauskasti junnaten. Häkkinen on koulutukseltaan kuvataiteilija ja taiteen maisteri. Hän asuu ja työskentelee Helsingissä.

ARJA RENELL: Pinnan alla

Näyttely kertoo Talvivaaran / Terrafamen kaivoksesta kalojen, kalastajien, paikallisten asukkaiden ja aktivistien näkökulmasta. Se on osa teossarjaa, jonka aiemmat osat ovat Helsingin Yliopiston ja Sotkamolaisten kalastajien kanssa yhteistyössä tuotettu Laboratorio installaatio, sekä Surumarssi ja Tee-seremonia performanssit, jotka ovat olleet osana Muu Ry:n Performance Voyage 2016-18 kiertuetta. Talvivaaran/ Terrafamen kaivos Sotkamossa on aiheuttanut Suomen kaivoshistorian suurimmat ympäristötuhot. Kaivoksesta vuotaneet jätevedet ovat pysyvästi pilanneet useita eri järviä ja jokia kahden eri vesistön alueella. Jätevesiä syntyy jatkuvasti enemmän kuin niitä voidaan kaivoksella puhdistaa tai säilyttää. Pysyvänä ratkaisuna pidetään niiden laskemista purkuputkea pitkin Nuasjärveen ja tulevaisuudessa mahdollisesti Oulujärveen.
Näyttelyn keskiössä on installaatio, joka kuvaa viimeistä kesää Nuasjärvellä kalastavaa ammattikalastajaa työssään. Työtä varjostaa tilaan tuotu jätevesien purkuputki, jonka sisältä kuuluu äänitaiteilija Ana Gutieszcan luomaa äänimaisemaa. Purkuputken alle on kasaantunut suolaa ja vanhoja kalaverkkoja. Osana näyttelyä on myös taiteilijan kokoamat videomuistiinpanot, jotka kertovat kaivoksen ympärillä tapahtuvista asioista, ja tuovat esiin kalojen, kalastajien, paikallisten asukkaiden ja aktivistien näkökulmia.
Postikorttisarja En tiedä kenelle tämän voisi lähettää, antaa yleisölle mahdollisuuden osallistua protestiin kaivosta vastaan. Korttien kuvat ovat taiteilijan ottamia, museoviraston arkistoimia kuvia kaivoksen ympäristöstä, ja niihin kirjoitetut tekstit kertovat kaivosta ympäröivästä todellisuudesta, josta valtamediat vaikenevat. Osana näyttelyä järjestetään seminaari ja keskustelutilaisuus Koneen Säätiön tiloissa Lauttasaaressa 12.10.2018.
“Arja Renell lähestyy Talvivaaran kaivoksen ympäristövaikutuksia monialaisen tutkimuksen ja useiden taiteellisten interventioiden, tapahtumien ja teosten kautta. Tässä näyttelyssä Renell avaa erilaisin lähestymistavoin mahdollisuuden hahmottaa kaivoksen olemassaoloa niin paikallisten kuin globaalien yhteiskunnallisten muutosvoimien, eri arvomaailmojen sekä ajanjaksojen näkökulmista. Renellin pitkäjänteisen sitoutuneessa taiteellisessa työskentelyssä tieteellinen tutkimus kohtaa perityn, opitun ja ruumiillisen tiedon tavalla, joka tarjoaa katsojille myös tilan osallistua omakohtaisesti yhteisten akuuttien haasteiden pohtimiseen.” -Taru Elfving.
Arja Renell työskentelee monipuolisesti arkkitehtuurin ja taiteen parissa. Hänen työnsä ovat pääosin paikkasidonnaisia, ympäristöä käsitteleviä, usein moniosaisia teoskokonaisuuksia, jotka sisältävät installaatioita, videoita, performansseja ja tapahtumia. Ekologisten kysymysten käsittely erilaisissa kulttuurisissa konteksteissa, ja työskentely eri alojen tutkijoiden ja sidosryhmien kanssa pyrkivät avaamaan kysymyksiä ja luomaan tilaa keskustelulle, joissa erilaisia todellisuuksia ja historioita voidaan tarkkailla rinnakkain. Renellin työskentely tuo esiin sen, miten komplekseja kysymykset ekologisesta tasapainosta ovat, ja miten ihmisten toiminnalla on aina ennen arvaamattomia seurauksia. Kysymykset siitä, miten meidän tulisi elää suhteessa ympäristöömme jatkuvasti muuttuvassa globaalissa ekosysteemissä, ja muutoksen aiheuttajana, ovat vahvasti läsnä hänen teoksissaan.

PAULI TORNBERG: Luolamaalauksia

Lähdin maalauksissani pienelle mielikuvituksen siivittämälle aikamatkalle historian alkuhämärään. Keskiössä on arkaaisten asuin- ja maalausluolien kuvaaminen nykymaalauksen keinoin. Ensimmäiset jälkipolville säilyneet piirrokset ja maalaukset tehtiin kymmeniä tuhansia vuosia sitten kallioiden pinnoille ja luolastojen seinämille kivikaudella eläneiden metsästäjä- ja keräilijäyhteisöjen toimesta. Kuvia on myöhemmin tulkittu tehdyn mm. shamanistisia rituaaleja varten sekä parantamaan metsästysonnea.
Lähes kaikki maalaukseni ovat syntyneet spontaanisti mielikuvituksesta käsin, enkä ole pyrkinyt rekonstruoimaan olemassa olevia paikkoja tai varsinaisia luolamaalauksia esimerkiksi valokuvien pohjalta. Itse miellän nämä maalaukseni kunnianosoitukseksi ihmiskunnan ja kuvataiteen alkujuuria kohtaan. Ja vaikka maalaaminen tapahtuu aina nykyhetkessä, niin mielikuvituksen vapaudessa voin matkata menneisyyden alkuhämärään ja leiritulien aikaan. Tämä voisi olla se maalari-shamaanien perintö.
Pauli Tornberg on valmistunut 2006 Kuvataideakatemiasta Kuvataiteen maisteriksi. Hän on osallistunut yhteisnäyttelyihin ja pitänyt useita yksityisnäyttelyitä Suomessa.

– – –

Huom! Käynti Galleria Lapinlahteen on poikkeusreitillä remontin takia. Kulku tapahtuu klo 12-16 kahvila Lähteen ovesta, ja klo 16 jälkeen päärakennuksen vasemmasta, eli Ruoholahden puoleisesta sisäänkäynnistä, ja sieltä portaikosta yläkertaan . Seuraa opasteita!
Helsingin kaupunki kunnostaa yhdessä Museoviraston kanssa Lapinlahden Lähteen 1.krs:n käytävää, josta kulku on ohjautunut myös Galleria Lapinlahteen. Remontti on alkanut maanantaina 27.8. ja käytävä on siltä osin suljettu. Remontti jatkuu syyskuun loppuun. Pahoittelemme remontin aiheuttamaa vaivaa!

The entrance to Gallery Lapinlahti is on detour due to renovation. From 12am-4pm you can use the door of Kahvila Lähde, after 4pm take the door on the left side of the main building (from Ruoholahti side) to a close by staircase and from there upstairs to the gallery space. The renovation is on until the end of September. We are very sorry for the disturbance due to the renovation. Follow the signs!

– – –
Lapinlahdentie 1, 2.krs, 00180 Helsinki
Avoinna: ti-pe klo 12-18, la-su klo 12-17.
info(at)gallerialapinlahti.com
Galleria Lapinlahti Facebookissa
Galleria Lapinlahti Instagramissa