Lapinlahden Lähde EU hanke

Osallistu Lapinlahden Lähteellä -hanke

EU:n lippu
VipuvoimaaEU_2014_2020_rgb

Kun saavut Lapinlahden Lähteelle, ensimmäisenä astut Kahvila Lähteen tiloihin. Iloinen työntekijä tervehtii sinua kahvilan tiskin takaa. Valitset tarjoilupöydästä huumaavasti tuoksuvan korvapuustin ja kupin kahvia. Tulit ehkä Lähteen järjestämään tapahtumaan, näet mainoksia kahvilassa ja työntekijöitä laittamassa tekniikkaa kuntoon. Samalla ohitsesi saattaa kävellä remonttivaatteissa kulkevia maalareita tai sähköasentajia.

Nämä kolme osaa, kahvila, tapahtumat ja remontti, ovat osa Osallistu Lapinlahden Lähteellä -hanketta. Hanke on ESR-rahoitteinen ja sen avulla pyrimme kehittämään tälle kulttuurihistoriallisesti merkittävälle sairaala-alueelle ainutlaatuista hyvinvoinnin ja kulttuurin yhteisöä. Luomme polkuja työttömyydestä työhön esimerkiksi pitkäaikaistyöttömille ja kuntoutujille kahvilassamme ja sairaalan kunnostustöissä. Hankkeemme osallistujat ovat vaikeassa työmarkkinatilanteessa olevia yli 54-vuotiaita naisia, nuoria, mielenterveyskuntoutujia ja osatyökykyisiä. Hankkeen aikana kehitettävät polut työelämään taistelevat syrjäytymistä vastaan.

Hankkeen kolme työpajaa ovat nähtävissä Lapinlahden Lähteellä joka päivä. Tapahtumat-työpaja tarjoaa mielen hyvinvointia edistäviä liikunnan, kulttuurin ja taiteen tapahtumia, joihin jokainen on taustasta tai toimintakyvystä riippumatta tervetullut. Kahvila-työpaja on kehittänyt Kahvila Lähteen, Lapinlahden Lähteen sydämen ja remontti-työpaja kunnostaa vanhaa sairaalaa sisältä sen historiaa kunnioittaen ja korostaen.

Kasvavan verkoston ja toiminnan myötä hankkeen käytössä on paljon monialaista osaamista ja resursseja toiminnan toteuttamiseen, kehittymiseen ja jalostumiseen. Hankkeen päätoteuttajana toimii Suomen Mielenterveysseura, osatoteuttajana Metropolia Ammattikorkeakoulun kulttuurin ja hyvinvoinnin tulosalue, sekä Alvi ry. Yhteistyötahoja ovat mm. Helsingin kaupunki, Metropolia ammattikorkeakoulun Rakennus- ja kiinteistöala, MeMo – Rakennetun ympäristön mittaamisen ja mallinnuksen instituutti (Aalto-yliopisto & Geodeettinen laitos), Aalto-yliopiston Mind-innovaatiotutkimusyksikkö, Pro Lapinlahti ry ja Amiedu.

mieli_linkkiok       logo       alvilogo

Lapinlahden Lähde
Tukijat
Yhteistyökumppanit
Ryhdy Mesenaatiksi