Missä me lepäämme

Kaupunkitila rakentuu väylistä ja kuhinapisteistä, joissa tehdään vaihtelevassa määrin haitallista työtä ja kulutetaan saatuja palkkioita. Matka käy kauppojen väliä, reittiä pilkuttavat työpäivät ja kellotetut askeleet. Ajan täyttävät käsirysy tietokoneen kanssa, pomolle kiukkuilu ja suorittaminen. Jos kohotat katseesi kaupunki näyttää jääkiekkokaukalolta, jossa normina on tehokas ilme, huomioväriset kypärät ja kilpailu. Tiimityötä, yksilösuorituksia, maaleja.

Ja edellistä iltaa tuli tietysti venytettyä! Aherrus on tyyten hyödytöntä kun silmät lupsahtelevat kiinni mutta tehokkuuden imitointi vaatii että istut zombin näköisenä jakkarallasi. Jospa voisit käväistä kuorsaamassa kapselihotellissa, tai epäjapanilaisemmassa kulttuurissa vanhanaikaisella pirtin sohvalla. Missä me lepäämme?

Ainakin voit käydä rentoutumassa Kahvila Lähteellä, missä soi swing tai Suomi-Filmin aikaiset iskelmät. Voit luhistua hetkeksi vanhaan rottinkituoliin  tai sairaalan 20-luvun tarpeistosta irronneelle sohvalle, juoda teesi rauhassa ja selailla kiireistä painomustetta. Sitten ehkä jatkat lounaskahvilan, kukkamaljakoiden, akvarellien, bassorummun, työhuoneiden ja vanhojen huonekalujen ohi valoisaa käytävää, saat Kalevalaista jäsenkorjausta tai tapaat Kohtaamossa ihmisen, kaari-ikkunat kohti valoa ja takapihan empire-puutarhaa.

Tai polkusi vie Patinaan. Vain sata metriä länsiväylän turboahdetuista moottoreista ja levotta jauhavista venttiileistä on tämä pikkuinen puoti, jossa astut käsinmaalattujen leipälaatikoiden ja Riihimäen lasipurkkien maailmaan. Kuulet askeleesi puulattialla ja puutalon narinan, vain tiksuttava kaappikello puuttuu. Ehkä sellainenkin vielä raahautuu jostakin paikalle, etsimään turvapaikkaa puutalottomasta erämaasta.

Galleria on oma suosikkini. Kun kirjoitan tätä istun Galleriassa kuuntelemassa Kehrääjien surisevaa ääntä ja käyn välillä Hoidon Ohjeistuksen mukaisesti kastelemassa Partasen pikku kasveja. Saatan jutella näyttelyvieraiden kanssa sairaalan historiasta, taideopetuksesta kouluissa, Lähteen toiminnasta. Matkalla takaisin Artemevan huoneeseen näen ikkunoista etupihan, jolta vanha kiveys verkalleen paljastuu taitavien kivityöläisten käsissä. Vien reppuni komeroon, näen paitsi fantastisen sekasorron, myös tuolilla lepäävän ja näyttelystä pois jätetyn teoksen, Konsta Ojalan Hessu Hopo –kantisen kirjan, Albert Camus’n L’Homme Révoltén vanhan poltetun cd:n takana. Menen istumaan ja on hiljaisuus, taideteokset keskustelevat ohitseni huoneen seinästä seinään ja ajattelen että olen juuri siellä missä minun pitääkin olla.

Lähde on rauhoittumisen paikka.

Jouko Kivinen toimii Lapinlahden Lähteellä vapaamuodostelmalentäjänä ja kirjoittajana.