Lapinlahden Lähde

Esittelyssä: Lapinlahden Lähteen vuokralainen

Nimeni on Simo Halinen. Olen elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja kirjailija. Kirjoitan täysipäiväisesti Lapinlahden Lähteellä kolmannen kerroksen siivessä. Ikkunastani avautuu majesteettinen näky etupihalle, lahdelle, hautausmaalle, Töölöön.

Päädyin hieman sattumalta tänne. Edellinen työtilani Kruununhaassa meni alta, ja uuden tilan, jota silloinen vuokranantajani minulle tarjosi, vuokrausprosessissa ilmeni epäreiluuksia, suorastaan vilpille haiskahtavia. Suivaannuin ja lähdin etsimään työtilaa täältä. Aluksi hieman arvelutti paikan historia, ja läheiseltä hautausmaalta kantautuva hautakellojen soitto. Mietin, onko miljöö henkisesti raskas. Pian huomasin, että oikeastaan tuo kellojen soitto onkin mitä motivoivin taustaääni luovalle ihmiselle. Elä silloin kun olet elossa! – kellot tuntuivat sanovan.

Nyt tuntuu siltä, että Lapinlahti on ideaali paikka työskentelyyn. Rauhallinen keidas keskellä kaupunkia. Nämä rakennukset, koko miljöö on aikanaan perustettu vaalimaan ja edistämään ihmisen henkistä hyvinvointia hullun maailman keskellä. Paikan kulttuurihistoriallinen sekä arkkitehtoninen arvo ovat myös korvaamattomia. Tämän vuoksi pidän jotenkin itsestään selvänä asiana, että paikka ja alue pysyvät sellaisessa toiminnassa, minkä fokus ei ole taloudellisen hyödyn tavoittelu.

Kommentit on suljettu.