Lapinlahti Loves Art and Life!
Kesäinen kaupunkikeidas kutsuu kaikki taiteesta ja hyvinvoinnista kiinnostuneet mukaan 8.–11.7. järjestettävään tapahtumaan, jossa kaikki pääsevät rentoutumisen ja luovuuden lähteille. Tapahtumalla juhlistetaan Lapinlahden 180-vuotisjuhlavuotta. Neljä päivää kestävässä tapahtumassa on ohjelmaa niin talon vuokralaisilta kuin vierailijoiltakin. Luvassa on avoimia ovia, työpajoja, tanssiesityksiä, musiikkia sekä yllätysohjelmaa. Tapahtuman kautta juhlistamme Lapinlahden lisäksi myös Suomen kuvataiteen päivään ja osallistumalla suureen maalaustapahtumaan (www.maalaustapahtuma.fi). Tapahtuman yhteydessä järjestetään myös historiakierroksia sekä tehdään näkyväksi Lapinlahden nykytoimintaa. Sairaalan ensimmäinen potilas saapui historiakirjojen mukaan Lapinlahteen 11.7.1841. Lapinlahden sairaalatoiminta lakkautettiin vuonna 2008 ja vuodesta 2015 lähtien alueella on ollut nykyistä kulttuurin ja mielen hyvnvointiin liittyvää toimintaa. Lapinlahden Lähde ja Osuuskunta Tilajakamo ovat vuokranneet rakennukset Helsingin kaupungilta. Tiloissa järjestetään avointa toimintaa ja lisäksi alueella työskentelee satoja taitelijoita, hyvinvointialan toimijoita sekä pienyrittäjiä. Lisätietoa talon nykytoiminnasta ja toimijoista on osoitteissa www.lapinlahdenlahde.fi ja www.tilajakamo.fi