Skip to main content

Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan ja vihreiden valtuustoryhmän vierailu Lapinlahdessa

Olemme kutsuneet puoluiden valtuustoryhmät, Helsingin kaupungin toimialajohtajat, pormestarin ja apulaispormestarin tutustumaan Lapinlahden toimintaan. Kesän kuntavaaleissa valittu uusi kaupunginvaltuusto on aloittanut toimintansa, ja Lapinlahden tulevaisuudesta tehtänee pian kauaskantoisia päätöksiä. Toivomme, että siitä päätetään avoimesti ja demokraattisesti eriäviäkin mielipiteitä kuunnellen. On siis tärkeää, että puolueet ja kaupungin virkahenkilöt tutustuvat Lapinlahden alueeseen, toimijoihin ja toimintaan yksityskohtaisesti. Lapinlahtea käsitellään vuodenvaihteen tienoilla ja viime talvena valmistuneen selvitystyöryhmän raportin pohjalta.

Lapinlahden tulevaisuus ei ole ollut tätä ennen tapetilla parin vuoden takaisen ideakilpailun ja sitä seuranneen kaupungin selvitystyöryhmän raportin jälkeen. Vuosina 2019–2020 käyty ideakilpailu Lapinlahden tulevaisuudesta päättyi siihen, että ainoa jäljelle jäänyt ehdotus oli kansainvälisen kiinteistöyhtiö NREPin ehdotus, jossa Lapinlahden puistoon olisi mm. rakennettu hotelli. Ehdotus hylättiin sekä kaupunkiympäristölautakunnassa että kaupunginvaltuustossa, minkä jälkeen Helsingin kaupunki perusti selvitystyöryhmän pohtimaan ratkaisua Lapinlahden tilanteeseen. Työryhmä luovutti raporttinsa kaupungille viime talvena, minkä jälkeen päätöksenteko siirtyi kuntavaalien jälkeiseen aikaan.

Torstaina 21.10. Lapinlahdessa vieraili kaksi ryhmää: Ensiksi Helsingin kaupungilta kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja Tommi Laitio ja tilakysymyksistä vastaava projektipäällikkö Paiju Tyrväinen. Heidän jälkeensä Lapinlahteen saapui vihreiden valtuustoryhmä, johon kuuluivat Reetta Vanhanen, Amanda Pasanen, Tuomas Rantanen ja Coel Thomas. Lapinlahtea ryhmille esittelivät Lapinlahden Lähde Oy:n toimitusjohtaja Ville Pellinen, Pro Lapinlahti mielenterveysseura ry:n toiminnanjohtaja Nonni Mäkikärki ja Osuuskunta Tilajakamon puheenjohtaja Teemu Lehto.

Tutustuimme ryhmien kanssa Lapinlahden alueeseen ja sen toimijoihin, kuten Tilajakamoon, Lähteeseen ja talon vuokralaisten toimintaan. Keskustelimme muun muassa Lapinlahden tulevaisuudesta ja perusteilla olevasta Lapinlahti-säätiöstä. Erityisen tärkeiksi aiheiksi nousivat esimerkiksi Lapinlahden rauhaisa tunnelma, helppo lähestyttävyys, mielenterveystyön jatkumo ja työllistävän ja kuntouttavan toiminnan merkitys. Kummatkin ryhmät pitivät tärkeänä sitä, että Lapinlahdessa eri taustoista tulevat ihmiset kohtaavat luontevasti toisensa. He myös toivoivat, että paikka olisi vastaisuudessakin aidosti avoin kaikille.

Kiitämme Tommi Laitiota, Paiju Tyrväistä, Reetta Vanhasta, Amanda Pasasta, Tuomas Rantasta ja Coel Thomasta vierailusta sekä antoisista keskusteluista, hyvistä ehdotuksista ja terveistä haastoista!


Lapinlahden Lähde

Kulttuurin, mielen hyvinvoinnin ja pienyrittäjyyden keskus Lapinlahden entisessä psykiatrisessa sairaalassa Helsingissä. Olemme turvallisempi, yhdenvertainen tila ja tuomitsemme kaiken syrjinnän.