STIGMA-näyttely
30.5.
Ryhmänäyttely ”Stigma” 3.-30.5.
Kahvila Lähde
Avoinna ma-su 11–17
Pro Lapinlahti mielenterveysseura ry järjesti kolmen kerran kuvallisen ilmaisun ryhmän Lapinlahden Lähteellä. Ryhmän teemana oli vapaa maalaaminen mielenterveysongelmiin liittyvää stigmaa vastaan. Ohjaajana toimi Laura Halme, luovien toimintojen sosionomi. Ryhmässä ei ollut kyse terapiasta eikä taideopetuksesta, vaan matalan kynnyksen luovasta ilmaisusta, jonka tarkoitus on vahvistaa hyvinvointia. Tavoitteena ei ollut luoda mahdollisimman hienoja teoksia, vaikka niitä kyllä syntyi! Olennaisinta oli kuitenkin keskittyä tähän hetkeen, rentoon tekemiseen ja maalaamiseen, jonka lopputuloksesta ei tarvitsisi välittää.
Maalausryhmään osallistujat saivat vapaasti maalata valitsemistaan omakohtaisista kokemuksista, kuten esimerkiksi masennuksesta tai erilaisista ahdistustiloista. Yhteisöllisyys, vertaistuki ja luova toiminta mahdollistavat hyvinvoinnin vahvistumisen. Näillä teoksilla saadaan mielenterveyden haasteet näkyviksi luovan toiminnan keinoin, mikä mahdollistaa häpeän helpottumisen. Teoksista kootaan taidenäyttely nimeltä ”Stigma”, jota esitellään maanantaina 22.5.2023 klo 15-17 Lapinlahden sairaalassa Kahvila Lähteellä Mental Health Art Week -tapahtumaviikon alkajaisiksi. Tervetuloa!
Ohjaaja Lauran terveiset: ”Ohjaamiseeni sisältyi myös vertaisen rooli, sillä huomasin itse kuormittavassa elämäntilanteessa maalaamisen toimivan eräänlaisena mindfullness- menetelmänä stressin hallinnassa.”