Skip to main content

Ihmisiä Lähteellä: Iryna Naumova

Kuvassa nainen kirjastossa, hymyilee kameralle

Iryna Naumova vietti kuukauden Pro Lapinlahti mielenterveysseura ry:ssä kieliharjoittelijana huhtikuussa 2024 ja on elokuussa jälleen palaamassa uuteen graafisen suunnittelun harjoitteluun Lapinlahdessa. Iryna on kotoisin Donetskista, Ukrainasta, ja hän on asunut Suomessa lokakuusta 2022 lähtien. Iryna oli vieraillut Lapinlahdessa muutamassa tapahtumassa ja kiinnostui toiminnasta Lapinlahden Lähteellä.

Hän päätti kysyä täältä harjoittelupaikkaa. Iryna odotti vastausta pitkään, mutta sai lopulta ilokseen kuulla, että hänen osaamisestaan olisi apua Pro Lapinlahden viestintätiimissä.

Iryna valmistui oikeustieteen maisteriksi vuonna 2022. Sen jälkeen hänen ammatilliset toiveensa ovat kuitenkin muuttuneet.

– Ennen Lapinlahtea olin harjoittelussa suomalaisessa start up -yrityksessä, jossa osallistuin uuden mobiilisovelluksen suunnitteluun. Kokemus oli hyödyllinen ja kehittävä, mutta hanke ei saanut riittävästi ulkopuolista rahoitusta, jotta firma olisi voinut palkata minut.

Lapinlahdessa Iryna on muun muassa suunnitellut julisteita, ottanut kuvia “Avoimet ovet” -tapahtumasta, koostanut videoita sekä osallistunut Pro Lapinlahden vuosikertomuksen kiitellyn visuaalisen ilmeen suunnitteluun. Iryna on levittänyt sanaa Lapinlahdesta myös ystävilleen ja kurssikavereilleen.

– Haluaisin auttaa, jotta useampi ihminen tietäisi tästä paikasta ja tulisi vierailemaan täällä. Lapinlahti on hyvä paikka, joka tarjoaa paljon ilmaista toimintaa eri asioista kiinnostuneille eri-ikäisille ihmisille.

“Haluaisin tutustua paremmin suomalaisiin”

Kuvassa nainen Lapinlahden sairaalarakennuksen edustalla vaaleassa takissa.
Iryna viihtyy Lapinlahden tunnelmassa.

Kun Iryna kiinnostui Lapinlahdesta ensimmäistä kertaa, hän halusi perehtyä alueen historiaan ja nykypäivään. Hän olisi myös halunnut allekirjoittaa Lapinlahden julkista omistusta tukevan Helsingin kuntalaisaloitteen, mutta ei voinut, sillä hän asuu Vantaalla. Irynan mielestä peruskorjauksen jälkeen Lapinlahdessa voisi olla esillä vielä enemmän taidetta, muotoilua ja esimerkiksi elokuvaesityksiä. Myös kielikerhot voisivat kokoontua vanhan sairaalan tiloissa.

Iryna opiskelee tällä hetkellä suomen kieltä Laajasalon opistossa. Hän haluaisi tutustua paremmin suomalaisiin ihmisiin. Haaga-Helia ammattikorkeakoulun 3T-projektissa, jossa Iryna on myös mukana, pyritään edistämään ukrainalaisten työllistymistä Suomessa. Iryna ajattelee, että “työpaikan löytäminen tuo elämään paljon uusia mahdollisuuksia ja lisää turvallisuuden tunnetta”.

– Toivon, että saisin jatkossa työskennellä erilaisten verkkopalveluiden ja mobiilisovellusten kehittämisen parissa, mistä minulla onkin jo aikaisempaa kokemusta.

Irynalla on paljon toiveita ja unelmia tulevaisuuden suhteen. Hän haluaisi matkustella, esittää musiikkia ja ylipäänsä nauttia elämästä. Ennen kaikkea hän toivoo vakaata elämää. Iryna on joka ilta yhteydessä perheeseensä, mutta hän ei ole nähnyt läheisiään noin kahteen vuoteen. Irynalla on perhettä ja ystäviä “ympäri maailmaa”, Ukrainassa, Venäjällä ja Euroopassa, ja hän haluaisi tavata heitä useammin.

Tulevaisuudessa Iryna haluaisi myös osallistua vapaaehtoistyöhön.

– Koska niin moni ihminen on auttanut minua, haluaisin antaa jotain takaisin, hän päättää. 

Teksti: Juhana Heikkilä
Kuvat: Iryna Naumova & Siru Valleala


Lapinlahden Lähde

Kulttuurin, mielen hyvinvoinnin ja pienyrittäjyyden keskus Lapinlahden entisessä psykiatrisessa sairaalassa Helsingissä. Olemme turvallisempi, yhdenvertainen tila ja tuomitsemme kaiken syrjinnän.