Käytävägalleria 4.3.–4.5.2026
Avoinna: ma–la klo 11–17, su klo 12–17

Avajaiset pidetään tiistaina 3.3. Käytävägalleriassa ja Auditoriossa, klo 17-20. Lämpimästi tervetuloa!  

Yksinäisyys voi koskettaa ketä tahansa. Individualistinen kulttuuri vie ihmisiä kauemmaksi toisistaan. Kaupungistuminen, suvun siteistä irrottautuminen ja pienentyneet perhekoot mahdollistavat yksilölliset elämänvalinnat, mutta voivat aiheuttaa myös yksinäisyyttä.

Noin 30 prosenttia suomalaisista koki yksinäisyyttä vuonna 2022. Yksinäisyyden kokemukset liittyvät usein yhteiskunnalliseen asemaan. Eriarvoistuminen voi syventää eroja ja vaikeuttaa erityisesti niiden tilannetta, jotka ovat jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa.

Myös elämäntilanteen muutos voi johtaa yksinäisyyteen ja altistaa syrjäytymiselle. Silloin koetellaan yhteiskunnan tukiverkkoja.

Metodeiltaan vaihtelevia sarjoja yhdistää dokumentaarinen ote. Valokuvaajat ovat työskennelleet aiheidensa parissa pitkäjänteisesti, muun muassa Patricia Seppälän säätiön järjestämässä ja valokuvaaja Heidi Piiroisen luotsaamassa työpajassa vuonna 2024.

Osa näyttelyn kuvaajista on saanut apurahoja projekteihinsa Patricia Seppälän säätiöltä, Taiteen edistämiskeskukselta, Kansan Sivistysrahastolta ja Journalistisen kulttuurin edistämissäätiöltä.

Annamari Filpus kuvaa hiljattain leskeksi jääneen äitinsä arkea uudessa tilanteessa. Sarja alkaa sattumanvaraisesti löytyneellä paperilla sääpäiväkirjan välistä vuoden 1996 kihlapäivän tienoilta – muistona menneestä yhteisestä elämästä. Ikävä ja yksinäisyys ovat käsinkosketeltavia. Uudenlainen arki ja hiljaisuus vuorottelevat, ja Menumaatti sekä etähoivalaite ovat läsnä – mutta eivät korvaa toisen ihmisen läsnäoloa.

Anne Kalliola kuvaa, miltä sosiaaliset kohtaamiset voivat näyttää dissosioivasta näkökulmasta. Koettu yksinäisyys ehkäisee kontaktit ennalta, vaikka niitä tarvitsisi kuinka kipeästi. Dissosioiva ihminen elää ikään kuin kahdessa eri todellisuudessa. Näennäisesti kuva voi olla realistinen, mutta pään sisällä unenomainen tyhjyys ja erillisyys luovat oman maailmansa. Erilaiset vetäytymisen keinot suojaavat kuormittumiselta, mutta johtavat helposti omaan kuplaan, josta on välillä vaikea päästä ulos.

Anna Kuokkanen kuvaa yhteiskunnallisten kriisien vaikutuksia työelämän ulkopuolella olevien ihmisten elämään. Kuokkanen kuvasi koronapandemian aikana muun muassa mielenterveyskuntoutujaa, opioidikorvaushoidossa olevaa henkilöä, asuntolassa asuvaa ihmistä sekä nuoria ja vanhuksia, joiden elämään rajoitukset vaikuttivat erityisen paljon. Hän jatkoi samojen ihmisten kuvaamista vuonna 2024, jolloin pandemian olivat korvanneet toisiaan seuraavat yhteiskunnalliset kriisit, kuten Ukrainan sota ja siihen liittyvä elinkustannusten nousu. Myös hallituksen viimeaikaiset leikkaukset ovat osuneet kipeimmin niihin ihmisiin, jotka ovat valmiiksi haavoittuvassa asemassa.

Susanna Lyly kuvaa yli 50-vuotiaita naisia, jotka ovat eron jälkeen jääneet asumaan ja elämään yksin. Yksinäisyyttä ja sen mukanaan tuomaa masennusta voivat lisätä vaihdevuodet, vanhenemisen tuomat haasteet sekä kehon ja mielen muutokset. Yksinäisyys ei aina ole pelkkää tyhjyyttä – se voi olla myös tila, jossa ihminen opettelee uudelleen kuuntelemaan itseään.

Susanna Pesosen projekti Hoivaloukussa kertoo omaishoitajan arjesta. Osmon etenevä sairaus muutti keskisuomalaisen pariskunnan tulevaisuudensuunnitelmat täysin. Nyt Päivi saa korkeinta omaishoidon tukea, avustaa miestään jokapäiväisissä asioissa, kuten syömisessä, liikkumisessa ja vessassa käymisessä, sekä hoitaa kaiken muun, mikä ennen tehtiin yhdessä. “En odottanut tällaisia eläkepäiviä.” Päivi on tehnyt uransa fysioterapeuttina neurologisten potilaiden kuntouttajana. Hänen osaamisensa on ylivertaista nykyiseen tehtäväänsä nähden. Silti, kun oma puoliso on potilas, tilanne on erilainen. Arkeen kietoutuvat luopuminen, yksinäisyys ja kärsimättömyys vastapainona nostalgialle, rakkaudelle ja omistautumiselle.

Henrietta Soinisen Vuoksi kertoo ulkomaalaisista vanhemmista, jotka ovat eron jälkeen jääneet Suomeen voidakseen jakaa lapsensa huoltajuuden. Monet vanhemmista kaipaavat muualle ja kokevat siitä syyllisyyttä. Heidän tilanteitaan värittävät yhteentörmäykset suomalaisen byrokratian, maahanmuuttopolitiikan ja huoltajuuslainsäädännön kanssa. Toisinaan vanhemman ja lapsen välistä vuorovaikutusta saattaa vaikeuttaa yhteisen kielen puutteellinen osaaminen. Kaikki vanhemmat ovat kuitenkin valinneet jäädä Suomeen lapsensa lähelle. Se on vaatinut rakkauden lisäksi myös sinnikkyyttä ja rohkeutta. Tutkitusti kansainväliset liitot päätyvät eroon suomalaisten solmimia liittoja useammin. Missä määrin suomalainen yhteiskunta onnistuu tukemaan kahden kulttuurin perheitä?

Yksinäisyys ei katso ikää
Vuonna 2023 Virossa kiertävänä valokuvanäyttelynä käynnistetty projekti Yksinäisyys ei katso ikää ammentaa inspiraationsa photovoice-menetelmästä – käytännöstä, joka lähestyy yhteiskunnallisesti merkittäviä teemoja valokuvan kielen kautta.

Projekti tarkastelee yksinäisyyttä useista näkökulmista. Se luo tilaa pohdinnalle, lisää tietoisuutta ja kutsuu tarkastelemaan aihetta yhdessä. Tiedostaminen on ensimmäinen askel kohti yhteyttä, ja yhteys avaa mahdollisuuden muutokseen. Viron mielenterveysportaali Peaasi.ee on tukenut projektia tieteeseen perustuvalla tiedolla ja käytännön työkaluilla, joilla voidaan edistää ongelman ratkaisemista.

Vuonna 2024 projekti laajeni digitaaliseksi galleriaksi osoitteessa www.yksildus.com. Sen ansiosta tarinat ovat tavoittaneet laajemman yleisön. Yli 40 valokuvaajaa on osallistunut projektiin vuosien varrella. Edessäsi on kymmenen visuaalista tarinaa – valon, varjon, metaforan ja henkilökohtaisen kokemuksen muotoilemia heijastuksia. Ne eivät tarjoa valmiita vastauksia. Sen sijaan ne kutsuvat vuoropuheluun.

Valokuvaajat:
 Alena Shminke, Anneli Ivaste, Arvo Säilev, Edgar Laksa, Erika Tuulik, Jevgeni Raudsepp, Jukka Halme, Kalle Toom, Kalmer Lehepuu, Reet Sau.

Lämpimästi tervetuloa!

TOWARDS – Observations from the in-between

Käytävägalleria 4.3.–4.5.2026
Open: Mon–Sat 11AM–5PM, Sun 12PM–5PM

The opening ceremony will be held on Tuesday, March 3rd in the Käytävägalleria and Auditorium, from 5-8 pm. A warm welcome! 

Loneliness can affect anyone. Individualistic culture is pushing people further apart. Urbanization, the disconnection from family ties, and smaller family sizes enable individual life choices, but can also cause loneliness.

Approximately 30 percent of Finns experienced loneliness in 2022. Experiences of loneliness are often related to social status. Inequality can deepen differences and make things especially difficult for those who are already in a vulnerable position.

A change in life situation can also lead to loneliness and expose people to exclusion. This puts society’s support networks to the test. The series, which vary in their methods, share a documentary approach.

The photographers have worked on their subjects for a long time, including in a workshop organized by the Patricia Seppälä Foundation and led by photographer Heidi Piiroinen in 2024.

Some of the photographers in the exhibition have received grants for their projects from the Patricia Seppälä Foundation, the Finnish Arts Promotion Centre, the Finnish National Education Foundation and the Foundation for the Promotion of Journalistic Culture.

Annamari Filpus photographs the everyday life of her recently widowed mother in a new situation. The series begins with a piece of paper found by chance between a weather diary around the time of their engagement in 1996 – a memory of a past life together. The longing and loneliness are palpable. Everyday life and silence alternate, and the MenuMate and the telecare device are present – but they do not replace the presence of another person.

Anne Kalliola shows how social encounters can look from the perspective of a person who dissociates. The perceived loneliness prevents contact in advance, no matter how badly they are needed. A dissociator lives, as it were, in two different realities. The picture may seem realistic, but inside the head, a dreamlike emptiness and separation create their own world. Various means of withdrawal protect against overload, but easily lead to a bubble of their own, from which it is sometimes difficult to escape.

Anna Kuokkanen photographs the effects of social crises on the lives of people outside of working life. During the corona pandemic, Kuokkanen photographed, among others, a person undergoing mental health rehabilitation, someone in opioid substitution treatment, a person living in a dormitory, and the young and elderly people whose lives were particularly affected by the restrictions. She continued to photograph the same people in 2024, when the pandemic had been replaced by successive social crises, such as the war in Ukraine and the associated increase in the cost of living. The government’s recent cuts have also affected those who are already in a vulnerable position.

Susanna Lyly photographs women over 50 who are left to live alone after a divorce. Loneliness and the depression brought by it can be exacerbated by menopause and the challenges of aging, as well as changes in the body and mind. Loneliness is not always just emptiness – it can also be a space where a person learns to listen to themselves again.

Susanna Pesonen’s Caught in Care tells the story of the caregiver’s everyday life. Osmo’s progressive illness completely changed the future plans of the couple from central Finland. Now Päivi assists her husband with everyday things such as eating, moving around and going to the bathroom, as well as takes care of everything else that used to be done together. ”I didn’t expect retirement days like this.” Having spent her career as a physiotherapist rehabilitating neurological patients, Päivi’s expertise is superior to her task. Yet when her own spouse is the patient, the situation is different. Everyday life is intertwined with letting go, loneliness and impatience as a counterbalance to nostalgia, love and devotion.

Henrietta Soininen´s Vuoksi tells the story of foreign parents who have stayed in Finland after a divorce in order to share custody of their child. Many of the parents long to be somewhere else and feel guilty about it. Their situations are affected by clashes with Finnish bureaucracy, immigration policy and custody legislation. An insufficient knowledge of a common language can make it difficult for some parents to communicate with their children. However, all the parents have chosen to stay in Finland to be close to their children. This has required not only love but also perseverance and courage. Studies have shown that international marriages end in divorce more often than marriages between native Finns. To what extent does Finnish society succeed in supporting bicultural families?

*The Finnish word vuoksi means to be there because of someone. It also means high tide.

Loneliness Has No Age

Initiated in Estonia in 2023 as a travelling photography exhibition, the citizen-led project Loneliness Has No Age draws inspiration from the photovoice method — a practice that approaches socially relevant issues through the language of images.

The project seeks to explore loneliness through multiple perspectives — to make space for reflection, to raise awareness, and to invite shared noticing. Because awareness is the first step toward connection. And connection opens the possibility for change. The project has been supported by the Estonian mental health portal Peaasi.ee with science-based knowledge and practical tools for coping, grounding the artistic expression in care and understanding.

In 2024, the project expanded into the digital space at www.yksildus.com, allowing the stories to travel further and reach wider audiences. Over 40 photographers have contributed to the project across the years. Before you are ten visual stories — reflections shaped through light, shadow, metaphor, and personal experience. They do not offer ready answers. Instead, they invite dialogue.

Photographers: Alena Shminke, Anneli Ivaste, Arvo Säilev, Edgar Laksa, Erika Tuulik, Jevgeni Raudsepp, Jukka Halme, Kalle Toom, Kalmer Lehepuu, Reet Sau.

Warm welcome!