Matti Paasion Viimeinen asema -näyttely
Galleria Välitila
4.–30.7.2026
Avoinna ma-la klo 11–17, su klo 12–17
Avajaiset 4.7. klo 13

Kun sain tietää mahdollisuudesta järjestää näyttely Lapinlahden Lähteellä, halusin tehdä jotain uutta. Aiempi piirusteluni oli suunnattu hyvin rajatulle yleisölle (±1). Nyt halusin raottaa ikkunoita auki maailmaan. Vanhoista maalauksista olen huolinut mukaan yhden. Käytin sitä näytelmän julisteessa. Aihe on uusissa maalauksissa ja julisteen kuvassa kutakuinkin sama: mitä tapahtui Little Bighornin jokilaaksossa 25. kesäkuuta 1876.

Miten siihen päädyin, on koukeroinen tarina. Alkuun halusin kunnioittaa Lapinlahden sairaalan kuuluisimman asiakkaan, ylioppilas Stenvallin muistoa. Mutta miten? Inspiraatio iski, kun leikimme lapsenlapseni kanssa. Otin roolikseni vanhan junarosvon Frankin. Frank on historiallinen henkilö – hän hyppäsi kyytiin Jason Isbellin kappaleesta ”Wind behind the Rain”. Hulluuden kurimuksessa viime kesänä en voinut kuunnella biisiä itkemättä – enkä olla kuuntelematta sitä.

Kaveriporukasta kukaan ei tiennyt, keitä kappaleen lopussa mainitut Frank ja Jesse ovat. Historialuento: Frankilla oli pikkuveli nimeltä Jesse. Hän oli Alexis Stenvallin kaksoisolento – mikäli Edelfeltin piirros kansalliskirjailijasta on yhtään kohteensa näköinen.

Näistä seikoista seurasi, ettei Stenvall kuollutkaan Tuusulassa vuonna 1872, vaan singahti ”Munkhausin noitalingolla” Amerikkaan. Siellä hän liittyi yhteen lukuisista ryövärijoukoista, jotka jatkoivat omaa erillissotaansa vielä pitkään sisällissodan päätyttyä 1865. Orjuuden puolesta taistelleet revohkat tunnettiin nimellä bushwhackers. Jälkipolville tunnetuin pensaanpiiskaaja oli Jesse ”Frankin veli” James.

Olin viittä vaille valmis, suunnitelma oli valmis. Kävin töihin perehtymällä Jesse Jamesin ja Yhdysvaltain historiaan. Ne eivät ole täsmälleen sama asia, vaikka siltä välillä vaikuttaakin. Oppikirjaksi ylennetyn elämäkerran pankki- ja junarosvosta ynnä murhamiehestä on kirjoittanut muuan T. J. Stiles. Myöhemmin Stiles sai Pulitzerin toisesta teoksestaan, jonka aiheena oli Cheyenne-intiaanien – lähinnä naisten, lasten ja vanhusten – taltuttaja George Armstrong Custer. Hän tuli tiensä päähän edellä mainitussa Little Bighornin – tai Rasvaisen ruohon, joksi alkuperäiskansa aluetta kutsui – taistelussa kesäkuussa 150 vuotta sitten.

Kun tavasin Stilesin perinpohjaista James-elämäkertaa, en saanut tätä toista aihettamielestäni. Kohta lainasin myös Pulitzer-palkitun teoksen ja pikavauhtia monen monta innostavampaa samasta aiheesta. Yhden parhaista, Nathaniel Philbrickin The Last Stand -teoksen, olin lukenut yli kymmenen vuotta sitten. Nyt aloin sen alusta. Kirjan ensimmäinen kohtaus, jossa Custer tapaa elämänsä ensimmäisen biisonin, kertoo enemmän kuin tuhat kuvaa. Se huutaa sarjakuvaversiota, jota en uskalla tai jaksa edes yrittää. Minua vietiin taas, ja Jamesin veljekset sekä Stenvall saivat jäädä. Se on harmi, Stenvallin takia, sillä hänessä oli potentiaalia, aiheenakin. Yle Areenasta löytyy Nummisuutarien kuunnelmaversio. Se osoittaa, kuinka hillittömän hauska veikko Aleksis oli – vaikka Munkhausin noitalinko onkin jätetty pois, säästösyistä
epäilemättä.

Jesse James, J. D. Vance ja keitä näitä nyt on – he eivät kiinnosta ketään pätkän vertaa. Me tarvitsemme myönteisiä esikuvia niin kansakuntana kuin yksilöinäkin. Tarvitsemme Aleksis Kiven ja Hullun hevosen kaltaisia esikuvia.

Edie – Andy Warholin luomus, supertähti Edie Sedgwick. Törmäsin paranneltuun versioon hänestä – tai hän törmäsi minuun, kirjaimellisesti, illan päätteeksi – heinäkuussa 2023. Pian
sen jälkeen aloin piirtää ja maalata maanisesti. Syyttäkäämme viritettyä versiota.

Hegseth, Pete – USA:n nykyinen ”sotaministeri”. Hän kertoo kirjassaan, että sanoi Irakin sodassa alaisilleen: ”Olen teidän puolellanne.” Jos tarina on tosi, värväydyn heti hra
Hegsethin palvelukseen.

Verinen veitsi – Custerin monikulttuurinen (arikara/lakota) suosikkiopas. Lakotat* ”olivat seuranneet, kuinka hän johdatti Custerin Mustille kukkuloille kaksi vuotta aiemmin ja roiskaisivat nyt oppaan aivot [majuri] Renon kasvoille.” Tämä oli liikaa Renolle, joka hihkaisi jotain tyyliin pelastukoon ken voi, pakeni joen yli ja kiipesi kukkulalle, joka kantaa nyt hänen nimeään. Reno pelastui alkuperäiskansojen kynsistä.