Mallan mielenmaisemat: Kuka minä olen?

Malla Laakso-Nyströmin blogisarjassa “Mallan mielenmaisemat” jaetaan ajatuksia ja kokemuksia kuntoutumisesta Lapinlahden Lähteellä. Toisessa osassa Malla kertoo itsestään ja elämänkäänteistään.

Pääkuva: Matti Koskinen

Olen Malla, reilu nelikymppinen, elämässä monenlaista nähnyt ja kokenut, itsensä melkoisen onnekkaaksi kokeva ihminen, äiti, puoliso ja ystävä. Olen elämän ikuinen ihmettelijä enkä halua koskaan lakata oppimasta uutta. Uskon, että sillä on ollut vaikutusta elämäni kiemuroista selviämiseen. En halua luopua elämästä, sillä haluan nähdä ja kokea mahdollisimman paljon. Elää.

Viime kesänä pyysin rakasta ystävääni tatuoimaan rintaani neliapilan, lähelle rintakehääni koristavaa isoa arpea. Ne yhdessä kertovat omaa tarinaansa. Elän elämäni jatkoajalla ja olen siitä äärettömän kiitollinen.

Olen pehmeiden arvojen ihminen. Kovat arvot, kiire ja suorituskeskeisyys eivät ole minua, enää. Joskus aikanaan suoritin elämääni 110 % lasissa, kunnes tajusin, etten elänyt omien arvojeni mukaista elämää. Havahduin siihen, että elämääni tuntui sanelevan enemmän ulkopuolelta tulevat vaateet kuin sisäpuolelta kumpuavat aatteet. Yritin tuolloin pienentää itseäni ja asettua sellaiseen rooliin, joka ei ollut minua. Elämä lopulta pysäytti, muistutti ja opetti, pääsin kasvamaan. Sen jälkeen kasvulle ei ole ollut loppua. Huomaan, etten enää välitä siitä, mitä muut ajattelevat. Tärkeintä on se, mitä itse haluan ja ajattelen.

Olen katsonut kuolemaa suoraan silmiin muutaman kerran ja ajattelen, että elämää oppii arvostamaan aivan eri tavoin, kun on kohdannut sen rajallisuuden. Osaa ajatella elämän ainutlaatuisuutta ja kauneutta myös huonoina hetkinä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö maanantaiaamuna herääminen tuntuisi kaikkea muuta kuin ihanalta. Kyllä se toisinaan tuntuu. Omassa elämässäni olen oppinut, että pääsääntöisesti elämä on enemmän tai vähemmän epämukavuuden sietoa ja siihen kuuluu kauniita, ainutlaatuisia ja ikimuistoisia hetkiä. Arki rutiineineen tuntuu parhaalta, kun se on ihan tavallista ja vähän tylsääkin. Siinä on jotain ihanan turvallista ja tuttua.

”Olen onnekas saadessani työskennellä näin upeissa maisemissa”

Rakastan merta ja metsää, luontoa ja sen kauneutta. Arvostan sitä, mitä luonto meille tarjoaa ja antaa. Luonto ottaa meidät vastaan juuri sellaisina kuin olemme, ja toivoisin, että me ihmiset osaisimme arvostaa luonnon ainutlaatuisuutta. Haluaisin turvata kaikille mahdollisuuden päästä luonnon äärelle. Luonnon hyvinvointivaikutus on lähes välitön. Jo 5–10 minuuttia luonnon äärellä laskee verenpainetta ja parantaa mielialaa. Lapinlahdessa luonto ympäröi rakennusta, ja olen onnekas saadessani työskennellä näin upeissa maisemissa. Käyn usein lounastauolla kävelemässä vanhan sairaalarakennuksen ympäri, istahdan kauniissa puutarhassa tai katselen merelle.

Olen onnellinen, kun saan istua kalliolla kädessäni kuppi hyvää kahvia ja katsella merelle. Hetkissä, joissa voin pysähtyä ja hengittää syvään. Kehoni on vaativa monin tavoin, ja tarvitsen paljon palautumisaikaa, jotta jaksan arkea ja elämää. Mieleni tarvitsee rauhaa ja tilaa. Löydän itseni aina uudelleen ja uudelleen keskellä vihreää metsää, siellä maadoitun hetkeen.

Pidän valokuvaamisesta. Koen yhden ominaisuuteni vahvuutenani: näen ihmisissä, paikoissa ja luonnossa erilaisia pieniä, viehättäviä yksityiskohtia. Haluan taltioida niitä.  Minulle rakkaasta paikasta, Porkkalanniemestä, jota myös mielen maisemakseni kutsun, on melkoinen määrä kuvia puhelimessani. Puhumattakaan lapsistani. Olen halunnut taltioida mahdollisimman monia hetkiä heidän kanssaan valokuvin. Ottamiani kuvia katselin viime vuonna silloinkin, kun odotin vuoroani leikkaussaliin.

Operaatioon, jossa luotin kehoni täysin toisten käsiin, jossa sydämeni pysäytettiin. Tartuin kuvien myötä hetkeen ja antauduin elämälle. Luotin.

Musiikki on aina ollut minulle tärkeää. Olen raskaan musiikin ystävä ja vannoutunut keikoilla ja festareilla kävijä aina, kun se on mahdollista. Keikoilla lumoudun tunnelmasta ja kehossa saakka tuntuvista soundeista. Siellä kaikki muut arjen ja elämäni roolit tippuvat pois, olen minä. Malla.

Istuessani pianon eteen ja laskiessani sormet koskettimille, unohdan kaiken muun. Kivun, velvollisuudet ja koko ulkopuolisen maailman. Soitan yleensä improvisoiden, sitä mitä mieleeni tulee, sitä miltä minusta tuntuu. Hetkinä, jolloin elämässäni on ollut vaikeita solmuja, musiikki on pitänyt kädestäni kiinni ja ohjannut eteenpäin. Olemme yhtä.

Täällä Lapinlahdessa olen löytänyt tieni vanhan, kauniin pianon äärelle ja antanut itselleni hetkiä soittamisen parissa. Kaunis valo ja tunnelma ovat ympäröineet minut soittaessani. Se on tuntunut mielettömän upealta.

”Osallisuus on lähellä sydäntäni”

Osallisuus ja esteettömyys ovat lähellä sydäntäni, ja näiden asioiden eteen haluan tehdä töitä. Olen omassa elämässäni nähnyt osallisuustoiminnan tärkeyden ja sen, kuinka kyseisellä toiminnalla on vaikutusta ihmisen hyvinvointiin ja samalla toiminnan kehittämiseen. Meistä jokaisella on oltava mahdollisuus osallistua yhteiskuntaan ja elämään niistä lähtökohdista, jotka meillä on.

Olen koulutettu kokemusasiantuntija ja tehnyt kokemuasiantuntijana erilaisia tehtäviä reilun kolmen vuoden ajan. Kokemusasiantuntijana omaan laajan näkökulman moniin asioihin. Olen puhunut muun muassa kehosuhteesta, kroonisesta vaikeasta kivusta, mielenterveydestä, lapsen omaishoitajuudesta ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Olen kokemusasiantuntijuuden myötä tutustunut uusiin ihmisiin, päässyt mukaan erilaisiin yhteisöihin ja tullut itsekin kohdatuksi.

Uskon vertaisuuden voimaan ja siihen, miten vertainen ymmärtää, vaikkei täysin samanlaista tilannetta olisikaan. On vapauttavaa ja voimauttavaa puhua ihmiselle, joka tietää, mitä elämä krooniseen kivun kanssa on. Kuvioon kuuluu usein myös musta huumori, sillä ilman huumoria en olisi jaksanut hetkeäkään. Vaikeille asioille nauraminen on oma naurun lajinsa, ja sillä on mielestäni hyvin eteenpäin vievä voima.

Olen koko elämäni elänyt kehossa, joka on ollut vaativa, eikä kehosuhteeni ei ole ollut helppo. Olen opetellut rakastamaan kehoani sellaisena kuin se on ja hyväksymään sen, etten voi kontrolloida kehoni toimintoja. Kivut ovat olleet osa minua lapsesta saakka, ja niiden kanssa eläessä olen käynyt läpi koko elämän tunnekirjon. Olen löytänyt aikuisiällä armollisuutta itseäni kohtaan ja toimintamalleja, jotka tukevat hyvinvointiani. Kipu kulkee kanssani loppuun saakka. Välillä suhteemme on hyvin vaikea, mutta jokaisella kerralla, kun kipu antaa siimaa, iloitsen.

”Haluan auttaa muita hyväksymään itsensä sellaisena kuin on”

Saan paljon itselleni antamalla itsestäni muille. Se saattaa kuulostaa hassulta, mutta kun kerron tarinani ja sen avulla joku muu pääsee askeleen eteenpäin esimerkiksi oman kehosuhteensa kanssa, se koskettaa ja liikuttaa minua. Haluan auttaa muita pääsemään eteenpäin ja hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Olen tehnyt vapaaehtoistyötä potilasjärjestöissä- ja yhdistyksissä. Haluan omalta osaltani olla mukana luomassa hyväksyvää ja turvallista ympäristöä meille kaikille.

Haluan kohdata ihmiset yksilöinä ja kuulla heidän tarinansa. Toipuessani vakavasta sairaudesta Meilahden sairaalassa kävin huonetoverini kanssa upeita keskusteluja öisin, silloin, kun emme saaneet kumpikaan nukuttua. Kuuntelin ihaillen hänen tarinaansa elämästään. Uskon, että kohtaamisellamme oli tarkoituksensa. Olimme eri elämäntilanteissa ja ikäeromme monta vuosikymmentä, mutta koimme samanhenkisyyttä. Hän kertoi ihailevansa sitä, kuinka jaksoin hymyillä vain muutamia päiviä vakavan sairaskohtauksen jälkeen. Minä ihailin hänen viisauttaan ja seesteisyyttään.

Olen aina ollut sitä mieltä, että ajatuksillamme on vahva voima. Tartuin tuolloin itseäni vahvistaviin ajatuksiin ja ihmisten kohtaamisiin. Liikutun vieläkin, kun muistelen miten hyviä, lämpimiä ihmisiä kohtasin tuolloin. Miten monta välittävää ihmistä ympärilläni on. Kiitos!

Ammatillinen polkuni

Ammatillinen tarinani on ollut monivaiheinen, ja olen saanut tehdä monenlaisia töitä. Olen tehnyt tehtäviä kirjanpidosta ja verotuksesta aina vammaisten henkilöiden avustamiseen. Tehnyt hanketyötä ja viestintää. Koen, että kaikista aloista ja tehtävistä on ollut hyötyä minulle.

Koulutustaustani on graafinen ja kaupallinen, mutta elämän eri vaiheiden myötä olen löytänyt tieni järjestömaailmaan. Olen opiskellut muun muassa suomalaista viittomakieltä ja kasvatustieteitä. Tie kolmannelle sektorille alkoi lapseni syntymästä 14 vuotta sitten. Ammatillinen polkuni teki koukkauksen täysin eri suuntaan, kuin olin ajatellut. Minusta tuli lapseni omaishoitaja. Reilu kymmenen vuotta kuljin sillä tiellä, ja se on opettanut minulle eniten koskaan.

Haluan yhtenä erityisosaamisenani mainita suomalaisen viittomakielen. Viittomakieli on mielestäni kaunis kieli, ja esteettikkona viehätyn sen visuaalisuudesta. Kuinka kauniilta natiivien viittominen näyttää! Lapinlahden Lähteellä olen saanut käyttää viittomakieltä muutaman työkaverini kanssa.

Olen tällä hetkellä ammatillisessa kuntoutuksessa, joka tarkoittaa osaltani työkokeilua. Sairastumisen ja sitä seuranneiden haasteiden myötä työkuvioni menivät uusiksi. Vaikka silloisen työpaikan menettäminen tuntui pahalta, nyt myöhemmin ajateltuna näin oli tarkoitettu.

Tällä hetkellä olen siellä, minne tunnen kuuluvani ja missä minut nähdään kokonaisena ihmisenä, kaikkine puolineni. Ajattelen täällä ollessani, että kaikki arvet ja säröt minussa sopivat tänne. Vanha Lapinlahden sairaalarakennus henkii samaa tunnelmaa kanssani.

Memento mori. Elämä on nyt.

– Malla –