Lapinlahden kuntalaisaloite luovutettiin juhlallisissa merkeissä kaupungintalolla

Lapinlahti-yhteisö tukijoineen luovutti 9.10.2024 ”Turvataan Lapinlahden julkinen omistus” -kuntalaisaloitteen Helsingin kaupungintalolla. Tapahtuma oli juhlallinen ja onnistunut, ja paikalle saapui odotettuakin suurempi määrä valtuustoryhmien edustajia.
Kuntalaisaloitteen luovuttamisen ohessa Lapinlahti-yhteisö lahjoitti valtuustoryhmille muun muassa Mikko Teerenhovin Lapinlahti-akvarellitaulun ja nimikirjoituksin koristellun kampanjaliivin. Elokuvaohjaaja ja kuntalaisaloitteen suojelija Mika Kaurismäki oli mukana aloitetta luovuttamassa.
Lopullinen virallisten allekirjoitusten määrä on 10 682. Suomen kaikkien aikojen viidenneksi kirinyt kuntalaisaloitteemme otettiin kaupungintalossa vastaan hyvässä hengessä, ja valtuustoryhmien viralliset edustajat, kuten kaupunkiympäristön apulaispormestari Anni Sinnemäki ja kulttuurin ja vapaa-ajan apulaispormestari Paavo Arhinmäki pitivät myös omat puheensa, joissa Lapinlahden aloitekampanja ja nykyinen tärkeä toiminta saivat paljon kiitosta.
Keskeisiä aiheita olivat muun muassa Lapinlahden rakennusten tulevat kunnostustyöt, niiden muoto ja kesto sekä alueen tulevaisuuden toiminta. Myös Satamatunneli mainittiin. Voit katsoa koko luovutustilaisuuden ja jokaisen puheenvuorot livestreamina kuvatusta kelasta Lapinlahden Lähteen sosiaalisessa mediassa (@lapinlahdenlahde).


Paikalla olleet valtuustoryhmien edustajat:
Kokoomus: Otto Meri
Vihreät: Anni Sinnemäki
SDP: Jenni Hjelt
Vasemmistoliitto: Paavo Arhinmäki
Perussuomalaiset: Laura Korpinen
RKP: Björn Månsson
Keskusta: Terhi Peltokorpi


—
Lapinlahti-yhteisön puhe 9.10.2024:
Arvoisat valtuustoryhmien edustajat, arvoisat apulaispormestarit, arvoisat kaupunkiympäristön toimialan edustajat sekä arvoisat Turvataan Lapinlahden julkinen omistus -kuntalaisaloitteen tukijat.
Olemme kokoontuneet yhdessä tämän kuntalaisaloitteen luovutusseremoniaan tänne Helsingin kaupungintalon aulaan Maailman mielenterveyspäivän aattona, keskiviikkona 9.10.2024.
Helsingin Lapinlahti on Suomen vanhin psykiatrinen sairaala. Aktiivisten kansalaisyhteiskunnan toimijoiden ja Helsingin kaupungin yhteistyön ansiosta Lapinlahdessa kukoistaa nykyään mielen hyvinvoinnin, tieteiden, taiteiden, kulttuurin ja pienyrittäjyyden keskus, joka täyttää tänä vuonna 10 vuotta.
Lapinlahti-yhteisö laajoine tukijoukkoineen käynnisti tämän vuoden helmikuun viidentenä päivänä tämän kuntalaisaloitekampanjan. Kuntalaisaloitteen allekirjoittaneet vaativat, että Helsingin kaupunginvaltuusto tekee periaatepäätöksen, jonka mukaan Helsingin kaupunki jatkaa Lapinlahden entisen sairaala-alueen, puiston ja rakennusten pääomistajana. Lisäksi allekirjoittaneet vaativat, että kaupunki turvaa Lapinlahden toiminnan avoimena, yhteisöllisenä ja kaupunkilaisten osallisuutta ja mielen hyvinvointia tukevana keskuksena.
Aloitteen allekirjoitusten keräämisen ympärille syntyi pitkälti vapaaehtoisvoimin toteutettu kampanja, joka näkyi runsaan puolen vuoden ajan niin digitaalisissa kanavissa kuin Lapinlahden lukuisissa tapahtumissakin. Monien näkyvien vaikuttajien ja etenkin tuhansien kaupunkilaisten sekä aktiivisten kampanjavapaaehtoisten ilmaisema tuki Lapinlahden nykytoiminnalle ja kansallisen kulttuuriperinnön julkiselle omistukselle on ollut sydäntä lämmittävää. Se osoittaa, kuinka kaupunkilaiset yhdessä haluavat vaalia heille arvokasta, merkityksellistä ja rakasta Lapinlahtea osana Helsinkiä.
Kuntalaisaloitteelle kertyi vain kahdeksan kuukauden aikana yli 10 600 virallista allekirjoitusta. Se on Suomen kaikkien aikojen viidenneksi ja Helsingin neljänneksi eniten allekirjoituksia kerännyt kuntalaisaloite. Aloite sai myös yli 1 200 epävirallista allekirjoitusta Helsingin ulkopuolelta.
Kuntalaisaloitteelle kertyneet lähes 12 000 allekirjoitusta ovat vahva tuen ilmaus sille, että tätä valtakunnallisestikin merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä vaalitaan ja kehitetään jatkossakin kaikkien kaupunkilaisten – ja kansalaisten! – yhteisenä Lapinlahtena. Lähes 12 000 allekirjoitusta ovat niinikään vahva tuen ilmaus sille, että alueen tulevaisuus on nimenomaan mielenterveyden, tieteiden, taiteiden, kulttuurin ja pienyrittäjyyden keskuksena, johon kuuluu aivan erityisesti heikommassa asemassa olevat kaupunkilaiset.
Luemme seuraavaksi kokonaisuudessaan kuntalaisaloitteen tekstin sellaisena kuin se helmikuussa julkaistiin:
Me allekirjoittaneet kuntalaiset esitämme, että Helsingin kaupunki jatkaa Lapinlahden entisen sairaala-alueen, puiston ja sen rakennusten pääomistajana ja turvaa Lapinlahden kaikille avoimen taiteiden, kulttuurin ja mielen hyvinvoinnin keskuksen tulevaisuuden.
Toimintaa uhkaa Lapinlahden rakennusten myyminen yksityiselle taholle, jolle alue olisi ensisijaisesti kiinteistösijoitus. Lapinlahti on kymmenien tuhansien ihmisten virkistäytymisen, rauhoittumisen ja voimaantumisen keidas, satojen ihmisten työpaikka ja mielenterveyttä sekä osallisuutta edistävä monialainen kohtaamispaikka. Tämä arvokas kokonaisuus on turvattava julkisella omistuksella ja helsinkiläisten päätäntävallalla.
Finlands äldsta psykiatriska sjukhus, Lappviken i Helsingfors, är en kulturmiljö av nationell betydelse med sina byggnader och park. Verksamhet som främjar psykisk hälsa är en viktig del av områdets levande kulturarv. Den nuvarande verksamheten är en direkt fortsättning på 180 år av arbete för psykisk hälsa i området. Att för kommande generationer värna om den helhet som byggnaderna, parken och verksamheten utgör är stadens ansvar.
A community-based urban culture, created by people from a wide range of backgrounds, promotes genuine and equal inclusion. The spirit of the area has been born out of decades of civic activism. Transparent, democratic and participatory decision-making is best achieved through public ownership. Already in 2020, the city government decided that the city group could remain the owner of the buildings in the area.
Tuoreen Helsingin kulttuuriympäristöohjelman mukaan monimuotoisen aineellisen ja aineettoman kulttuuriperinnön vaaliminen, kehittäminen ja hyödyntäminen on kaupungille voimavara ja taloudellinen arvo. Kulttuuriympäristöohjelman mukaan kokemus jatkuvuudesta luo paikoille lisäarvoa ja aineeton kulttuuriperintö nivoutuu kulttuuriympäristöihin osana niiden historiaa ja käyttöä. Kulttuuriympäristöohjelman lisäksi Lapinlahdessa toteutetaan myös muita kaupungin strategisesti tärkeitä tavoitteita ja täydennetään Helsingin alueen palveluverkkoa.
Helsingin kaupungin kiinteistöstrategia mahdollistaa kaupungin omistuksen strategisesti tärkeissä kohteissa. Lapinlahti on ehdottomasti tällainen strategisesti merkittävä kohde, jolla lisäksi on myös ainutlaatuisia kulttuurihistoriallisia arvoja.
Päättäjillä on nyt käsissään kaikki mahdollisuudet varmistaa, että Lapinlahti on jatkossakin kaupunkilaisten omistama, kaikille avoin, yhteisöllinen ja inhimillinen mielen hyvinvoinnin ja osallisuuden paikka jokaiselle taustaan, ominaisuuksiin tai varallisuuteen katsomatta.
Tällä kuntalaisaloitteella me allekirjoittaneet vaadimme, että Helsingin kaupunginvaltuusto tekee periaatepäätöksen, jonka mukaan Helsingin kaupunki jatkaa Lapinlahden entisen sairaala-alueen, puiston ja rakennusten pääomistajana ja kaupunki turvaa Lapinlahden taiteiden, kulttuurin ja mielen hyvinvoinnin keskuksen tulevaisuuden.
Tähän päättyi aloitteen teksti.
Tämän kuntalaisaloitteen sisällön yksi pääarkkitehdeista on ollut Robert Eriksson. Asiantuntemuksestaan arvostettu ja hyväsydämisestä luonteestaan rakastettu Robert menehtyi viime kuussa sairauteen. Kuntalaisaloitteen alullepanijoina olisimme toivoneet, että hän olisi mukanamme jakamassa tätä hetkeä täällä tänään.
Täten luovutamme Turvataan Lapinlahden julkinen omistus -kuntalaisaloitteen Helsingin kaupungille. Toivomme kaupunginvaltuuston tekevän viisaita ja kauaskantoisia päätöksiä yhteisen kulttuuriperintömme säilymiseksi julkisena myös seuraaville sukupolville.
Kiitos.


Teksti: Siru Valleala
Kuvat: Matti Koskinen