Kaikuja sairaalasta: Ensimmäinen lobotomialeikkaus

”Kaikuja sairaalasta” on Mental Museum Lapinlahden Lähteen blogisarja, jossa tutustaan entisen sairaalan lähes 200-vuotiseen historiaan.

Tiesitkö, että Suomen ensimmäinen lobotomialeikkaus tehtiin Lapinlahden sairaalan potilaalle vuonna 1946? Kyseinen potilas oli keski-ikäinen nainen, joka kärsi harhaluuloista ja masennuksesta. Hänet leikattiin Suomen Punaisen Ristin sairaalassa Töölössä.

Lobotomian keksi portugalilainen neurologi Egas Moniz 1930-luvulla. Toimenpiteessä potilaan kalloon porattiin reiät molempien ohimoiden kohdalta. Niiden kautta aivoihin tehtiin viiltoja, joiden tarkoitus oli katkaista otsalohkosta taaksepäin kulkevat hermoradat.

Menetelmän kultakautta olivat toisen maailmansodan jälkeiset vuosikymmenet, sillä ennen psyykenlääkkeiden keksimistä kirurginen menetelmä herätti toivoa mahdollisuudesta vaikuttaa potilaiden vaikeisiin oireisiin. Egas Moniz sai keksinnöstään jopa Nobel-palkinnon vuonna 1949.

Lobotomialeikkauksia tehtiin erityisesti vaikeasti oireileville potilaille, joiden oireisiin muut keinot eivät olleet tepsineet. Etenkin skitsofreniapotilaita leikattiin, sillä lobotomian avulla pahimmat psykoosioireet saattoivat lieventyä ja potilaiden tuskaisuus vähentyä. Kääntöpuolena oli kuitenkin leikkauksen persoonallisuutta ja tunteita latistava vaikutus: potilaiden tunteiden voimakkuus usein heikkeni, aloituskyky väheni ja kiinnostus omaa elämää kohtaan laimeni.

Leikkaus saattoi tehdä potilaista avuttoman oloisia, pikkulapsen kaltaisia, vaikka tarkoitus oli ollut parantaa heidän toimintakykyään ja itsenäisyyttään. Potilailla havaittiin leikkauksen jälkeen myös esimerkiksi epileptisiä oireita ja impulsiivisuutta. Lobotomialeikkaus ei myöskään ollut mikään vaaraton toimenpide, sillä alkuvuosina noin 5 % leikatuista potilaista kuoli.

Suomeen lobotomia saapui Ruotsin kautta. Ruotsalaisen psykiatrin Gösta Nylanderin ja neurokirurgi Olof Sjöqvistin Lapinlahden sairaalassa vuonna 1945 pitämä esitelmä aiheesta innosti suomalaisia lääkäreitä tutustumaan uuteen menetelmään. Aiemmin mainittu ensimmäinen lobotomialeikkaus tehtiinkin heti seuraavana vuonna.

Lapinlahden sairaalassa ei koskaan tehty lobotomialeikkauksia, vaan potilaat lähetettiin muualle leikattaviksi. Suomessa leikattiin yhteensä yli 1500 potilasta, mikä oli väkilukuun suhteutettuna suuri määrä – enemmän kuin esimerkiksi Englannissa tai Yhdysvalloissa. Muissa pohjoismaissa leikkausten määrät olivat kuitenkin vielä suurempia.

Lääkärit päättivät siitä, kenelle suoritettiin lobotomialeikkaus, eikä potilaan lupaa tarvittu. Eräs skitsofrenia-diagnoosin saanut mies oli potilaana Törnävän mielisairaalassa 1960-luvulla ja välttyi täpärästi leikkaukselta. Hän sai kuulla hoitajalta, että seuraavana aamuna olisi tiedossa lobotomialeikkaus ja päätti siksi lähteä heti pois sairaalasta. Tämä oli mahdollista, sillä hän oli avoimella osastolla. Mies ei halunnut leikkaukseen, koska hänen mukaansa leikkauksessa olleet potilaat olivat taantuneet älyllisesti lapsen tasolle.

Antipsykoottisten lääkkeiden keksimisen jälkeen 1950-luvulla psykokirurgisista menetelmistä käytiin kiivasta keskustelua. Lopulta lobotomialeikkaukset alkoivat jäädä taka-alalle psyykenlääkkeiden yleistyttyä 1960-luvulla vaarattomampana hoitomenetelmänä, mutta lobotomiaa tarkempia psykokirurgisia leikkauksia tehtiin kuitenkin vielä 1970-luvun puolivälissä. Vielä nykyäänkin psykokirurgiaa käytetään erittäin harvinaisissa tapauksissa, mutta paljon kohdennetummin ja tarkemmin kuin aiemmin.

Kuva: Hoitotoimenpide tai sellaisen demonstraatio käynnissä, 1930-luku. Tiedemuseo Liekki, Lääketieteen historian museo, kuvaaja Rafael Gordin, CC BY-NC-ND 4.0

Lähteet/Källor/Sources:
– Pietikäinen, P. (2020). Kipeät sielut: Hulluuden historia Suomessa. Helsinki: Gaudeamus.
– Achté, K. (1991). 150 vuotta psykiatriaa: Lapinlahden sairaalan historia 1841–1991. Helsinki: Recallmed Oy.
– Herva, R. (2013). Tapausselostus: Lobotomia oli oman aikansa tuote. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim;129(14). Saatavilla verkossa.

Teksti: Hilla Lehkaoja