Ihmisiä Lähteellä: Inari Ainio-Kytömäki

Inari Aikio-Kytömäki on Steiner-pedagogi ja taiteiden moniottelija: hänen työhuoneellaan maalataan, kirjoitetaan ja setvitään tuhansia valokuvia, pitkien kaupunkikävelyiden satoa. Aina on jotain jännittävää tekeillä! Taidetta hän on tehnyt yli 25 vuotta, Lapinlahden Tilajakamon tiloissa noin vuoden.

– Jo vuoden 2005 hujakoilla mietin usein, mitä mahtaa nykyisin olla, tapahtua komeasti meren rannalla seisovassa historiallisessa rakennuksessa. Toki tiesin Lapinlahden taustan, mutta en sitä, oliko se nyt tyhjillään, käytössä, yksityisellä vai yhdistyksellä, Inari kertoo.

Tuohon aikaan Inari työskenteli lähellä Lapinlahtea ja hänelle oli muodostunut tavaksi kävellä päivittäin joko Hietaniemen hautausmaalla tai pitkin meren rantaa aina Lapinlahden puistoon saakka, joko lounastauolla tai hektisen, meluisan työpäivän jälkeen.

– Samoilu alueella oli sanoinkuvaamattoman rauhoittavaa ja inspiroivaa. Tunsin, että päivän pikkumurheet sulivat pois ja korvani saivat levätä. Molempien paikkojen historian havina takasi myös sen, että mielikuvitukseni ja luovuuteni sai uutta purtavaa. Hieman varoen kuitenkin käyskentelin Lapinlahden puistossa, koska en ollut varma, oliko alue kaikille avoin. Muistan, että usein olisin halunnut päästä kurkistamaan sisään; olen loputtoman utelias, mitä tulee Helsingin historiaan.

Kun vuosia myöhemmin Inari luki, että Lapinlahdessa olikin työhuoneita eri alojen ihmisille, alkoi kyteä idea, haave, tavoite, että jonain päivänä juuri SE saattaisi olla paikka studiolle, jossa hän pystyisi keskittymään luoviin projekteihin.

– Täysin rauhallisia, luovan flow’n takaavia tiloja ei Helsingissä ole liikaa, hän painottaa.

– Asia hautui mielessäni ja joka kerta hautausmaan ja puiston alueella samoillessani tunsin, että tässä olisi Avain, täällä Se Oikea Fiilis.

Vuosi sitten, kauniina kesäpäivänä, kuin taikaiskusta, tähän tulikin mahdollisuus ja asiat lähtivät rullaamaan kuin itsestään!

– Työhuoneellani tavoitan sen rauhan, jota tarvitsen päästääkseni luovuuteni valloilleen – eikä vähäpätöinen ole sekään asia, että paikalla todellakin on miellyttävä hiljaisuus; joskus kuulen vaimean musiikin kaikuvan käytävillä, mutta sekin vain lisää tunnelmaa: Lapinlahti elää ja voi hyvin! Olen opettaja, ja meteli töissä on tauotonta ja työ hektistä. Ilman Lapinlahden suomaa “Rauhan Satamaa” olisin huonompi opettaja. Näin se vain on, hän sanoo.

– Mielestäni on erittäin tärkeää, että Lapinlahti ja sen ympäristö säilytetään kaikkien helsinkiläisten henkireikänä, matalan kynnyksen keitaana, jonne on helppo tulla; kahville, konserttiin, joogaamaan tai kirppistelemään. Tai vaikka vain istuskelemaan upean puiston helmoihin, lataamaan akkuja. Lapinlahti on harvinainen helmi, josta kuka tahansa voi ammentaa inspiraatiota ja voimavaroja. Ja sellaisena sen tuleekin pysyä! Lapinlahti ja molemmat sen vieressä olevat vanhat hautausmaat muodostavan historiallisesti arvokkaan ja mielenkiintoisen alueen, jota Helsingin tulee vaalia – tuhottua historiaa kun ei voi saada takaisin.

– Paikalla työskenteleville Lapinlahti mahdollistaa myös tärkeitä eri alojen ihmisten tapaamisia, yhteistyötä ja uusia kontakteja. Kun rakennus kunnostetaan pieteetillä, se tulee tarjoamaan kaupunkilaisille sekä kulttuuria että viihdettä vuosisadaksi eteenkin päin. Alue on mielestäni myös muualta tuleville vierailijoille mielenkiintoinen ja on huolehdittava siitä, että ihmiset tietävät paikan olevan avoin kaikille. Kaunis puistoalue merimaisemineen on upea ja sitä täytyy suojella, totta kai!

– Itselleni Lapinlahti on todellakin Lähde, “Source” – ja korvaamaton.