Skip to main content

Ihmisiä Lähteellä: Santtu Sannemann

Kuvassa miesoletettu istuu puisen pöydän ääressä. Pöydällä on pöytäliina, ja taustalla näkyy viherkasveja.

Santtu Sannemann toimii ammatillisena erityisopettajana ammattiopisto Spesiassa Lapinlahdessa. Santulla on alun perin artenomin koulutus, ja hän erikoistui opinnoissaan vanhojen rakennusten maalaukseen ja restaurointiin. Nyt hän on kuitenkin työskennellyt jo lähes 20 vuotta opettajana ammattikoulussa. Tällä hetkellä hän ohjaa kiinteistönhoidon opiskelijoita Lapinlahden vanhan sairaalan tiloissa.

Ensimmäiset Spesian opiskelijat aloittivat Lapinlahdessa syksyllä 2023. Spesia on ammatillinen oppilaitos opiskelijoille, jotka tarvitsevat yksilöllistä ohjausta.
– Lapinlahti tarjoaa opiskelijoille hyvin erilaisen oppimisympäristön kuin perinteinen oppilaitos. Opiskelu on työpainotteista ja lähellä arkea. Siihen sisältyy koko ajan asiakastyötä. Spesialla ei ole vakituisia kokoontumistiloja Lapinlahdessa, vaan tilat ja olosuhteet saattavat vaihdella päivittäin, Santtu kertoo.

Uudenlaiseen ympäristöön asettuminen vei aluksi Santulta ja opiskelijoilta hieman aikaa, mutta kaikki ovat sittemmin sulautuneet hyvin Lapinlahden yhteisölliseen ilmapiiriin. Opiskelijat ovat tulleet tutuiksi talon muulle väelle, ja he tuntevat olonsa turvalliseksi. Santun mukaan opiskelijoilta ei ole tullut negatiivista palautetta, ja tyytyväisyydestä kertonee sekin, että monet saapuvat Lapinlahteen jo puoli tuntia ennen päivän varsinaista aloitusta.

“Parasta täällä ovat satunnaiset kohtaamiset”

Santtu kuvailee Lapinlahtea omanlaisekseen kyläyhteisöksi. Ympärillä liikkuu ihmisiä, ja alueella tapahtuu koko ajan. Spesian opiskelijoista on tullut luonnollinen osa tätä kokonaisuutta, ja heidän työnsä on osa talon ylläpitoa. Tarvittaessa kannetaan verhoilijan sohva autoon tai viedään kuorma Sortti-asemalle. Työ ei ole erillinen saareke, vaan osa elämää.

– Tulee rauhallinen mieli, kun saapuu puiston poikki töihin Lapinlahteen, Santtu toteaa.
– Lapinlahdessa historian kerrokset ja kulttuuri ovat läsnä kaikkialla. Ehkä parasta täällä ovat satunnaiset kohtaamiset. Työ ja vapaa-aika helposti sekoittuvat, kun jää juttelemaan tuttujen ja tuntemattomien ihmisten kanssa.

Santun mukaan Lapinlahti tarjoaa nykyisellään puitteet monenlaiseen tekemiseen. Kokonaisuus ei ole syntynyt itsestään, vaan se on muotoutunut ajan saatossa. Alueen tulevaisuudesta olisi aika päästä järkevään ratkaisuun, joka tunnustaa nykytoiminnan arvon ja mahdollistaa jatkossa alueen luonnollisen kehityksen.
– Pyrkimys tuottaa voittoa ei välttämättä palvele toimintaa Lapinlahdessa, Santtu Sannemann päättää.

Teksti: Juhana Heikkilä
Kuva: Taika Korpinsola


Lapinlahden Lähde

Kulttuurin, mielen hyvinvoinnin ja pienyrittäjyyden keskus Lapinlahden entisessä psykiatrisessa sairaalassa Helsingissä. Olemme turvallisempi, yhdenvertainen tila ja tuomitsemme kaiken syrjinnän.