Skip to main content

Lapinlahdesta nimettömän yrityksen pääkonttori – valtaosa Engelin rakennuksesta suljetaan kaupunkilaisilta

Ilmakuva veden yltä Venetsia-tiilitalosta ja Lapinlahden alueesta.

Tiedote 28.8.2026

Helsingin kaupunki valmistelee Lapinlahden entisen psykiatrisen sairaalan päärakennuksen korjaamista ja vuokraamista nimettömälle yritykselle pääkonttorikäyttöön. Mielenterveyspalveluille sekä kansalaisjärjestö- ja kulttuuritoiminnalle on varattu 15 prosenttia päärakennuksen alasta. Kaupunki on tarvittaessa valmis myymään samalle yritykselle vuonna 1895 valmistuneen Venetsia-tiilitalon, jossa toimivat suosittu leipomo ja kahvila, sekä saunarakennuksen, joka on Helsingin vanhin edelleen käytössä oleva yleinen sauna.

– Tällainen muutos olisi todella kova isku alueen mielenterveystyölle. Täydennämme Helsingin kaupungin sote-palveluita, joista ohjataan jatkuvasti potilaita muun muassa ryhmätoimintaamme ja elämänkriisin kohdanneille aikuisille suunnattuun kriisikotiimme. Toimintamme on kasvanut suoraan alueen 185-vuotisen mielenterveystyön historiasta, kertoo Pro Lapinlahti mielenterveysseura ry:n toiminnanjohtaja Nonni Mäkikärki.

Lapinlahden päärakennus on yksi parhaiten säilyneistä C. L. Engelin suunnittelemista arvokiinteistöistä. Pääkonttorin vaatima perusteellinen korjaus nostaisi kustannukset noin 48 miljoonaan euroon. On suuri riski, että ylikorjauksella tuhoutuisi samalla eurooppalaista mielenterveyshoidon ja sairaala-arkkitehtuurin kulttuuriperintöä.

– Kaupungin ei tulisi suhtautua alueeseen tavanomaisena kiinteistösijoituksena ja sivuuttaa samalla alueen ainutlaatuiset sosiaaliset ja kulttuuriset arvot sekä hyvinvointivaikutukset, Mäkikärki painottaa.

Kaupunki pyrkii maksattamaan sadan vuoden aikana kertyneen korjausvelan tulevilla vuokralaisilla.

– On arvovalinta, korjataanko yhteiset kansalliset kulttuuriperintökohteet, kuten Finlandia-talo, Mäntyniemi tai Engelin suunnittelema Lapinlahden sairaala, julkisilla varoilla, toteaa Lapinlahden Lähde Oy:n toimitusjohtaja Ville Pellinen ja jatkaa:

– Kolmen miljoonan euron bruttovuokrataso päärakennuksesta on epärealistinen. Yrittämällä maksattaa koko korjausvelan alueen tulevilla käyttäjillä vaarannetaan perustettavan kiinteistöyhtiön talous, minkä seurauksena Lapinlahtea uhkaa täysi yksityistäminen.

Lapinlahdessa järjestetään maksuttomia tapahtumia, taidenäyttelyitä sekä ryhmä-ja luontotoimintaa. Alueella on kahviloita, museo ja 30 terapeutin vastaanottotilat. Työhuoneissa työskentelee taiteilijoita, tutkijoita ja pienyrittäjiä, minkä lisäksi tiloja vuokrataan tapahtumakäyttöön. Taloudellisesti kestävällä toiminnalla on helsinkiläisten laaja tuki; Nykyisen kaltaista kaikille avointa toimintaa kannatti yli 10 600 kaupunkilaista kuntalaisaloitteella vuonna 2024 ja yli 30 000 henkilöä adressilla vuonna 2018. Kaupunkilaisten toiveet ovat olleet hyvin yhteneväiset myös lukuisissa kaupungin järjestämissä kyselyissä ja työpajoissa.

Lapinlahden Lähde -konsepti ja Pro Lapinlahti mielenterveysseura ry palkittiin vuonna 2024 Euroopan talous- ja sosiaalikomitean (ETSK) kansalaisyhteiskuntapalkinnolla. Keskus valittiin viime vuonna jäseneksi Trans Europe Halles (TEH) -verkostoon, joka kokoaa yhteen yli 180 kulttuurikeskusta yli 40 maasta.

Alustavasta hankesuunnitelmasta päätetään kaupunkiympäristölautakunnan alaisessa rakennusten ja yleisten alueiden jaostossa syys–lokakuussa, mistä asia etenee kaupunginvaltuustoon.


Lapinlahden Lähde

Kulttuurin, mielen hyvinvoinnin ja pienyrittäjyyden keskus Lapinlahden entisessä psykiatrisessa sairaalassa Helsingissä. Olemme turvallisempi, yhdenvertainen tila ja tuomitsemme kaiken syrjinnän.

Latest comments (19)

  • Hanna Maidell

    Lapinlahti on jo neljässäkymmenessä vuodessa vakiintunut asukkaiden ja kaupungissa vierailevien vakituiseksi vierailukohteeksi. Uusin esitys kuulostaa yhtä järkyttävältä kuin oltaisiin luovuttamassa Suomenlinnaa tai vaikka Pihlajasaarta yksityiselle yritykselle. Kansanliike vastustamaan tyhjilleen jäävän, poikkeuksellisen kauniin puisto-ja sairaala-alueen myymistä kiinteistösijoittajille syntyi syksyllä 1986. Uusi kaupungin suunnitelma Lapinlahden tulevaisuudesta mitätöi kaiken uudenlaista osallisuutta, kokonaisvaltaista hyvinvointia, uutta luovaa kulttuuritoimintaa ja yksityisyrittäjyyttä edistäneen Pro Lapinlahden ja Lapinlahden Lähteen aikaansaannokset. Mitähän mieltä Pro Lapinlahden järjestämiin Venetsian karnevaaleihin, Kukkasipulien istutustalkoihin, Sadonkorjuujuhliin ja lukuisiin muihin 1990- ja 2000 -luvun tapahtumiin osallistuneet noin satatuhatta kaupunkilaista ajattelevat uusimmasta esityksestä? Entä 2020-luvun Lapinlahden Lähteen tapahtumakeskuksen järjestöjen ja yritysten palvelutoiminnasta osallisiksi päässeet toiset satatuhatta? Tämäkö on Helsingin kaupungin kiitos nyt jo osin edesmenneiden vapaaehtoisten mittaamattoman arvokkaasta työpanoksesta Lapinlahden säilymisen puolesta? Mitä mieltä Lapinlahdelle palkintoja ja tunnustusta antaneet kansainväliset toimijat ja turistit ajatella ylimmän johdon ymmärryksestä Helsingin kaupungin maineelle ja mielikuvalle tulevasta haitasta?

  • Kimmo Aaltonen

    Lenkkipolkuni on kulkenut 1970-luvulta lähtien Lapinlahden kulttuurimiljöön kautta. Pahalta tuntuu kaupungin suunnitelmat korjata alueen rakennuksia jonkun nimettömän yrityksen pääkonttorikäyttöön. Kaupungin tulee kunnostaa alueen rakennukset erilaisen kansalais- ja kulttuuritoiminnan ja alueen nykyisten toimijoiden pienimuotoisen yritystoiminnan käyttöön.

    • Lapinlahden Lähde

      Kiitos kommentistasi Kimmo, et ole tunteen kanssa yksin. On tärkeää, että saamme yhdessä viestin kuulumaan asiasta päättäville poliitikoille tulevien viikkojen aikana!

  • Heidi Finnilä

    Lapinlahden kulttuurihistoriallista merkitystä voi mitata euroissa, eikä myöskään sen hyvää vaikutusta kaupunkilaisille. Me tarvitsemme tämän keitaan niin itsellemme kuin jälkipolville. On irvokasta että kaupungin päättäjät haluavat lyödä rahoiksi paikan jossa niin moni kautta aikojen on löytänyt mielenrauhan ja paremman olon. Tämä on paljon tärkeämpää kuin se taloudellinen voitto johon kaupunki päätöksellään pyrkii.

  • Jan Berndtson

    Töölöläisenä (n.30 v asunut) & Helsingissä koko ikäni asuneema, näen Lapinlahden päärakennuksen ka venetsialsistalon hyvin tärkeinä säilyttää kultturiperintönä myös elävänä aktiivisena kansalaistoimin nan (virkistyksen-, terveydenhoidon-, kahvila-&leipomotoiminnan-, taide keskusaktiviteettien- ja myös kulttuu
    riturismin )- keskuksena.
    Ymmärettävästi entisöintiä- ja rapistuneitten rakenteitten korjauksia (+sähkötöitä, uudenlais ta kestävää -ehkä maalämpöä yms -korjauksia) tarvitaan, mutta yhtä tärkeää, materiaalisten korjausten ohella on ehdottomasti näitten nykyisten historisllisten toimintojen säilyttä minen, korjausten aikanakin,&jälkeen, siirtotilojen saannin jörjestelyillä. Tämä esim. korjasmalla osakoko naisuuksia rakennuksista vaiheittain, jotta toiminta voisi silloinkin jatkaa.
    Ratkaisut löytyy, jos tahtotila on!
    Ei ole ymmärretty, mikä kultturellinen potentiaali tämä perinteinen toiminta on ja kulttuuriturismin mahdollistaja.
    Tulevaisuudessa näen että juuri täm änkaltaiset syvillä juurilla toimivat kult tuuriin&historiaan juurtuneet kultturi rakennukset voivat tulevaisuudessa olla paljon niitä korjausmiljoonia arvokkaampia. Ehkä sopivassa määrin voisi sovitella lisää kulttuuri-palveluja nykytoimiin ja rakennusten taloudelliseksi tueksi (siis ehkä jtkn tilo ja turismin volyymin lisäömiseksi: tiety sti nykytoimintaa tukien, mutta toimi viksi tiloiksi rakennusten korjausten valmistuttua). Näkisin jopa moninais ten penten yritysten toimitilojen pitempiaikaisen vuokraamisen parempana, kuin ison yrityksen pääkonttoriksi (talon säätiö tms /nykyinen hallinto hoitaisi vuokrauk sen poenyrityksille ja maksaisi talon kuluja&osan korjsuskustannuksiia). Ehkä jokin perinteisten suurten säötiöitten&sponssoroivien yritys tenkin yhteisorganisaatio säötiönä voisi sponssoroida korjauksia, saaden esim vastineekdi yhteiskäyttöön edus tustilaa&saunaa tms ja positiivista brändiä, mikä saisi selvösti näkyä esim sponssoroen laattoina korja tuissa rakennuksissa, jossakin muodossa (näinhön on monasti ulkomsillakin tehty ja voi olla merki tystä yrityksillekin, saada brändäys kultturiperinnön& ekologisen-&hen kisen hyvinvoinnin tukijana).
    Siis koko Lapinlahden alueen pitäisi nähdä suurena mahdollisuutena kehittää elävöö jatkoa perinteiseen toimintaan, ehkä jonkintyyppisen turismin palvelujen laajentamisella
    (koti-&ulkomaisen turismin), saaden paremmin tuloja ylläpitoon jatkossa.
    Silti jokin merkittävä sponssorointi ja EU:?n kulttuuriperinnön tukiraha yms on ehdottomasti tarpeen korjausten alkuun saattamiseksi. Kiitos tilaisuu desta kertoa näkemykseni.

    • Lapinlahden Lähde

      Kiitos Jan, että jaoit näkemyksiäsi, ja kiitos, että tuet toimintaamme! Juuri niin, vaiheittainen säästävä korjaus olisi välttämätöntä, jotta kansalaistoiminta voi jatkua alueella katkeamattomasti. Entisissä potilashuoneissa ja muualla rakennuksissa on vuokralla jo nyt kymmeniä pienyrityksiä, jotka eivät tarvitse suuria avokonttoreita vaan jotka pystyvät hyödyntämään rakennusten historiallista tilajakoa. Se on myös taloudellisesti riskittömämpää kuin lähes koko päärakennuksen vuokraaminen yhdelle ainoalle vuokralaiselle. Toimintaa kannattaa ehdottomasti kehittää ja ideoida uudenlaisia tapoja, joilla Lapinlahti voisi tukea helsinkiläisten ja laajemmin kaikkien Suomessa asuvien mielen hyvinvointia entistäkin paremmin, kuitenkin perinteitään ja historiaansa unohtamatta!

  • Tea Auramo

    Keskustaa yritetään elvyttää. Eikös pääkonttori sopisi paremmin sinne? Lapinlahden pitkä historia mielenterveystyössä puolestaan vaatisi, että toiminta siellä voi jatkua ennallaan. Helsingin kaupunki voisi hakea joko EU:lta tai Suomen valtionvarainministeriöltä rahoitusta kulttuurihistoriallisesti uniikin kiinteistön korjausvelkaan. Lapinlahden yksityistäminen on raadollinen oikotie, joka ei tue keskustan elvyttämistä. Pyydän kaupunkiympäristöltä nyt viisautta, sydäntä ja mainittujen rahoitusten hakemista. Kerran rikottua kulttuuria ei saa takaisin tekemälläkään.

  • Anne Hyven

    Lapinlahden Lähteen konsepti ja toiminta on ainutlaatuista ja ehdottoman tärkeää mielenterveystyötä niin
    kuntouttavana kuin ennaltaehkäisevänä. Olisi järjetöntä kaventaa saatika lopettaa toimntaa. Se vasta tulisi todella kalliiksi.
    Ei anneta sen tapahtua!

    • Lapinlahden Lähde

      Kiitos Anne! Mielen hyvinvointia tukevaa kaikille avointa toimintaa tarvitaan Helsingissä myös tulevaisuudessa. Suojellaan sitä yhdessä!

  • Päivi Petrelius

    On todella tärkeää että Helsingissä on kaupunkitiloja ja toimintaa, jotka ovat avoimia kaikille ja maksuttomia. Lapinlahden Lähde tuo Helsingin kaupunkikuvaa inhimillisyyttä ja ainutlaatuisuutta. On todella harmi, jos alueen tulevaisuus ratkotaan raha edellä.

    • Lapinlahden Lähde

      Kiitos Päivi! On tärkeää, että saamme päättäjät ymmärtämään kaikille avoimen ja maksuttoman toiminnan sosiaaliset, terveydelliset ja kulttuuriset arvot, ennen kuin he äänestävät asiasta!

  • Catharina Kajander

    Onko tämä polliittinen päätös vai virkamiesten ratkaisu? Eikö politiikkojen pitäisi palvella kansalaisia jotka ovat heitä äänestäneet. Eikö tämä vääntö koskaan lopu?

    • Lapinlahden Lähde

      Kiitos Catharina kysymyksistä. Tämä on virkahenkilöiden valmistelema suunnitelma. Asia on nyt etenemässä poliittiseen käsittelyyn: alustavaa suunnitelmaa käsitellään kaupunkiympäristölautakunnan alaisessa rakennusten ja yleisten alueiden jaostossa syys-lokakuussa ja myöhemmin syksyllä kaupunginvaltuustossa. On tärkeää varmistaa, että poliittiset päättäjät kuuntelevat kaupunkilaisten mielipiteitä!

  • Marja Martikainen

    Lapinlähde on kaikkein tärkein kaupunkilaisten mielenterveyden tuen ja kulttuuritoiminnan kohde. Vaadimme että käyttöoikeudet säilyvät ennallaan päärakennuksen ja venetsiatalon osalta.