Kaikuja sairaalasta: Lue potilaan vuonna 1890 kirjoittama satiirinen runo

”Kaikuja sairaalasta” on Mental Museum Lapinlahden Lähteen blogisarja, jossa tutustaan entisen sairaalan lähes 200-vuotiseen historiaan.

Vuonna 1890 kirjoitettu potilaan satiirinen ja kantaaottava riimiruno kertoo Lapinlahden sairaalan 1800-luvun tunnelmista:

Runokoe Lappviikin tohtoreista

Waikken ole runoiliaksi luotu,
eikä runolahjaa minulle suotu,
kuitenkin ikävääni poistaakseni,
laulan muitakin huvittaakseni.

Laulan herroista tohtoreista,
noista viisaista ja oppineista,
jotka laitoksessa täkäläisessā,
käyvät itseänsä näyttelemässä.

Juhlallinen on heidän kulkunsa täällä,
Raskas käyntinsä pitkällä käytävällä,
he tulevat ja menevät vakaasti
ja niin virkansa täyttävät arvokkaasti.

Johtajana muiden edellä kulkee,
ovet potilain avaa ja sulkee,
professorin arvoinen oppinut juuri,
mies suora kuin humalasalko suuri.

Kulkunsa ja katseensa on vakava,
kunnioitusta kaikilta vaativa,
puheensa oppineen lääkärin puhetta,
jossa ei huomaa vilppiä ei valetta.

Potilainsa terveyttä kyselee,
heidän vastauksilleen joskus myhäilee.
Tekee tutkimuksensa pikaisesti,
ja menee johtajana pois arvokkaasti.

Mahtavana kuin iso korpikuusi,
seuraa professoria tohtori suuri.
Hänestä tarkkaan vaaria ottaen,
ja hänen tavallaan vilppiä karttaen.

Ei aikaansa tuhlaa hän viivyttelemällä,
ei vaivaa potilaita kyselemällä.
Joskus nuuskarasiansa esiin katsoo,
ja siitä suulaammalle nuuskaa tarjoo.

—

Vielä sanottuihin lukea voi miehen,
erikseen kulkevan apteekkarin pienen,
jonka näkee kerran viikossa täällä,
kylpyyn käydä kihnuttavan käytävällä.

Kyllä on tohtorijoukko suuri,
parannettavia ei montaa juuri.
Lääkettä viljellään ahkeraan täällä,
siten pääsee laitos ruoalla vähemmällä.

Lääke ja ummehtunut ilma selleissä,
ei ketään estä kuoloon menemästä,
lääkkeestä apteekkari rikastuu,
potilaan poistumisesta laitos vaurastuu.

Parannustapaa tuota sanottua,
käytettyä ja hyväksi katsottua,
ei tyhmä ymmärrä arvostella,
eikä hyötyä siitä ylistellä.

Ennen oli tapana hyvänä vielä,
uusilla potilailla täyttää selliä,
mutta nyt se vanhaksi katsottu,
ja sen tähden siitä tavasta luovuttu.

Kun jälleen ei enää tule uusia,
on tyhjänä jo sellejä muutamia.
Odotettavissa samoin toisia,
joissa potilaita kuoloon poistuvia.

Näin voi laitos pian potilaistaan päästä,
kulutukset heistä itsestään säästää,
tehdä sen salaa ja vaivalla vähällä,
lääkettä ja ilmaa käyttämällä.

Ken ottaa vaaria tuommoisesta,
laitoksessa, joss ei tietoa Herrasta,
ei hänen sanans huta ei kysellä,
eikä rukoust muodoksikaan viljellä.

Se Jumala, jota täällä palvellaan,
avuksi huudetaan ja rukoillaan,
on kavala ja katala perkele,
palveluksensa uhraaminen lihalle.

Poikkeuksena siinä samoin muussa,
tekee Lappviikin joutavain joukossa,
runokokeen tämän huonon sepustaja,
vanki kurja ja ristin kantaja Jumalan hullu.

Lähde: Achté, K. (1991). 150 vuotta psykiatriaa: Lapinlahden sairaalan historia 1841–1991. Helsinki: Recallmed Oy.

Kuva: Potilashuone miesosastolla Lapinlahden sairaalassa, 1904–1922. Tiedemuseo Liekki, Lääketieteen historian museo, CC BY-NC-ND