Ihmisiä Lähteellä: Paula Piispanen

Lapinlahti on 25-vuotiaalle Paula Piispaselle tärkeä ja rakas. Hän kertoo nyt, miltä Lapinlahden alueen parantava vaikutus tuntuu uupumuksen keskellä. “Ajattelen, että Lapinlahdessa on jotain ihan hirveän arvokasta tässä yksinäisyyden, yhteydettömyyden ja yhteisöllisyyden puutteen epidemiassa.”

Lapinlahti oli ensimmäinen paikka, joka sai minut tuntemaan, että kuulun Helsinkiin. Muutin tänne neljä vuotta sitten Tampereelta sosionomiopintojen perässä. Lapinlahti on takapihani ja metsäni keskellä kaupunkia. Se on rauhoittumispaikkani ja lepopaikkani.

Lapinlahteen menen, kun elämä tuntuu raskaalta ja toisaalta myös silloin, kun koen itseni onnelliseksi.

Tuntuu vaikealta kertoa lyhyesti, mitä Lapinlahti minulle merkitsee, koska se merkitsee niin paljon. Lapinlahden Lähteen myötä olen kokenut ehkä suurinta yhteisöllisyyttä, mitä olen koskaan tuntenut.

Olen tutustunut siellä minulle hirveän rakkaisiin ihmisiin, olen ihastunut (monta kertaa), olen ollut mukana vapaaehtoisena Helsingin vanhimman yleisen saunan toiminnassa sekä osallistunut moniin työpajoihin ja taide- ja kulttuurielämyksiin.

Ajattelen, että Lapinlahdessa on jotain ihan hirveän arvokasta tässä yksinäisyyden, yhteydettömyyden ja yhteisöllisyyden puutteen epidemiassa. Jotain, josta meidän tulee pitää kiinni ja jota meidän tulee suojella.

Puhumattakaan siitä, mitä valtavaa kulttuurihistoriallista perintöä paikka kantaa.

“Minulle Lapinlahti on Helsinkin sydän”

Tänä kesänä olen saanut elpyä uupumuksesta Lapinlahden luonnon ja puiden keskellä. Olen saanut olla kannateltuna erilaisissa työpajoissa. Minut on kohdattu lempeästi ja olen saanut tulla nähdyksi.

Opintoni ovat viimeistä harjoittelujaksoa vaille valmiit. Uupumus on toiminut sellaisena pysähdyksenä, että miettii, mitä oikeasti haluaa tehdä.

Olen ollut tervetullut Lapinlahteen juuri sellaisena kuin olen. Silloin, kun en ole vielä saanut julkisesta terveydenhuollosta osuvaa ja oikeanlaista apua, Lapinlahti on kannatellut minua siellä olevien ihmisten, luonnon, taiteen ja tapahtumien muodossa.

Suhteeni Lapinlahteen on syvästi henkilökohtainen. Minulle paikka on Helsingin sydän.

Eräs lempipaikkani näkyy tämän artikkelin kuvassa. Makoilin tänä kesänä monesti puunrungolla, katselin lehtiä ja luin kirjaa. Muistan miettineeni, että vitsi, luonto on kyllä tosi parantavaa.

Lapinlahden puita ovat istuttaneet entiset potilaatkin, ja puiston on ollut tarkoitus toimia toipumista tukevana tekijänä. Se tuntuu! Jokin Lapinlahden ilmapiirissä ja ympäristössä ja koko paikassa on tosi parantavaa.

Toivon, että kaupungin päättäjät pitävät huolen siitä, että Lapinlahti säilyy paikkana, johon ihmiset voivat tulla avoimesti, matalalla kynnyksellä ja omana itsenään – paikkana, jossa on tilaa luonnolle, kulttuurille, taiteelle, yhteisöllisyydelle ja ihmisille. Helsingissä – eikä koko Suomessa – ole liikaa tällaisia paikkoja. Niistä pitää pitää kiinni.

Lapinlahti kuuluu kaikille. Lapinlahti kuuluu helsinkiläisille.

Teksti ja kuva: Paula Piispanen