Ihmisiä Lähteellä: Eva-Liisa Kajas, Kristina Pappila, Irma Pillai, Marja Halla-Seppälä ja Helena Lahtinen

Lapinlahden Lähteen käytävällä kaikuu iloinen puheensorina, kun Eeva-Liisa Kajas, Kristina Pappila, Irma ”Ippa” Pillai, Marja ”Maiju” Halla-Seppälä ja Helena Lahtinen tapaavat toisensa. Naiset ovat tunteneet toisensa noin 50 vuoden ajan, siitä lähtien, kun he työskentelivät Lapinlahden sairaalan lastenpsykiatrian osastolla.

Osasto lakkautettiin vuonna 1981, ja entisille työntekijöille järjestettiin juhlaristeily Tallinnaan, josta lähtien naisjoukko on tavannut toisiaan säännöllisesti. Työstä Lapinlahden sairaalassa on jäänyt monia hyviä muistoja.

• Osaston ylilääkäri Anneli Stewenillä oli tapana kutsua meitä kotiinsa. Hän piti meille myös työnohjausta ja halusi kehittää osaamistamme. Hän piti lastenhoitajille omaa ryhmää, kun kellään ei oikein ollut psykiatrisesta osastosta kokemusta, ja työntekijät olivat hyvin nuoria. Anneli oli meille hyvin merkittävä ihminen, Maiju muistelee.
• Tästä muodostui Annelin ja muiden työntekijöiden ansiosta perheenoloinen osasto. Koko henkilökuntaa koulutettiin kaiken aikaa ja täällä tehtiin myös tutkimusta, koska tämä oli yliopistollinen sairaala, Ippa lisää.

Lastenpsykiatrian osastolla potilaat olivat 5–15-vuotiaita ja paikkoja oli 15. Töitä tehtiin kolmessa vuorossa. Lapinlahteen potilaita tuli lähetteellä ympäri maata. Sairaalassa oli myös oma koulu.

Hoitojaksot olivat siihen aikaan pitkiä, jopa puolitoista vuotta. Potilaita lääkittiin mahdollisimman vähän, esim. lapsia, joihin ei muuten saatu kontaktia.

• Jokaisella potilaalla oli omahoitaja. Työskentely oli hyvin toiminnallista, lapsia vietiin uimaan, retkelle, hiihtämään jne. Aikaa hoitotyöhön oli enemmän kuin tänä päivänä. Työtä tehtiin omalla persoonalla, mutta ammatillisesti, Ippa kertoo.
• Hoitotyö Lapinlahdessa oli jo silloin hyvin modernia ja sairaalan ainutlaatuisella miljööllä oli suuri merkitys potilaiden hyvinvoinnissa. Työ oli raskasta, mutta hyvin antoisaa, Kristina toteaa.

Naiset intoutuvat muistelemaan kekseliäiden lasten tekemiä kolttosia. Värikkäissä työpäivissä ei puuttunut vauhtia tai vaarallisia tilanteita.

Koko porukan yhteisenä toiveena on, että Lapinlahti säilyisi edelleen kulttuurin ja mielen hyvinvoinnin keskuksena.

• Tämä on kaikkien Lapinlahti, lähettävät he terveisiä päättäjille.

Teksti: Päivi Mikkola.