Skip to main content

Kansainvälisen julistetaidekilpailun Save Lapinlahti with a Poster loppunäyttelyn avajaiset Helsingin Lapinlahden vanhalla sairaalalla sunnuntaina 9.7.

Lapinlahti-yhteisön järjestämän kansainvälisen Save Lapinlahti with a Poster -julistetaidekilpailun tuomariston parhaiksi töiksi valitsemien julisteiden näyttely avataan Lapinlahden Lähteellä, päärakennuksen etupihalla sunnuntaina 9.7. klo 16. Tällä julistetaidekilpailulla ja sen näyttelyllä puolustetaan Helsingin Lapinlahden vanhaan psykiatriseen sairaalaan muodostunutta taiteen, kulttuurin ja mielen hyvinvoinnin keskusta ja sairaalan säilyttämistä kotimaisessa omistuksessa.

Lapinlahden kaltainen asetelma, jossa kansainvälinen kiinteistösijoittajan voitontavoittelu uhkaa orgaanisesti syntynyttä kansalais- ja järjestötoimintaa, tunnistettiin globaalisti yli rajojen. Julistetaidekilpailun kutsu levisi ympäri maailmaa ja kilpailuun jätettiin lopulta 340 upeaa teosta yli viidestätoista eri maasta. Osallistujien joukossa oli alan ammattilaisia, opiskelijoita sekä tavallisia kansalaisia, jotka halusivat vaikuttaa Lapinlahden kohtaloon.

Kilpailun tuomaristo koostuu kansanvälisesti tunnetuista julistetaiteen ammattilaisista. Sen puheenjohtajana on graafikko Pekka Loiri, ja jäsenet ovat Tomasz Boguslawski (Puola), Götz Gramlich (Saksa), Anette Lenz (Ranska), Angelina Lippert (USA), Susana Machicao (Bolivia) ja Klaus Welp (Suomi). Tuomaristo valikoi avajaisissa julkistettavan 24 julisteen ulkoilmanäyttelyn.

Julistekilpailun teemoina olivat Lapinlahden sairaalan ainutlaatuisen kulttuurihistorian esittely, Lapinlahteen ruohonjuuritasolta muodostuneen taiteen, kulttuurin ja mielen hyvinvoinnin keskuksen puolustaminen sekä kansainvälisen kiinteistösijoitusyhtiön tuoma uhka kansalliselle kulttuuriperintökohteelle. Kilpailutuomariston puheenjohtaja Pekka Loiri kertoo: ”Hyvä juliste on kuin räksyttävä kulkukoira, joka jättää merkkinsä lyhtypylväisiin, mutta kun on tarpeen, osaa se olla hellyttävä koiranpentu tai jalosukuinen rotukoira. Se saattaa käyttäytyä kuin katupoika, mutta tarvittaessa ymmärtää kyllä avata oven daamilleen kohteliaasti kumartaen. Se on ankarasti puolesta tai vastaan, mutta ennen kaikkea, aina se kertoo tarinan. Julistetaiteilija kertoo mielipiteensä julisteella.”

Save Lapinlahti with a Poster -julistekilpailun ovat mahdollistaneet Lapinlahden Lähde Oy, Pro Lapinlahti mielenterveysseura ry, Kakspy Palvelut Oy ja ARMI Creatives Advertising. Näyttelyn avajaiset ovat osa Lapinlahti Loves Art and Life -tapahtumaa. Tilaisuus on maksuton ja kaikille avoin. Lämpimästi tervetuloa julistenäyttelyn avajaisiin – pelastetaan Kaikkien Lapinlahti!

Lue Save Lapinlahti with a Poster -julistetaidekilpailusta lisää osoitteessa https://lapinlahdenlahde.fi/savelapinlahti-with-a-poster

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt

Pekka Loiri
graafikko
[email protected]
050 351 2104

Klaus Welp
graafikko
[email protected]
050 588 0133


Lapinlahden Lähde

Kulttuurin, mielen hyvinvoinnin ja pienyrittäjyyden keskus Lapinlahden entisessä psykiatrisessa sairaalassa Helsingissä. Olemme turvallisempi, yhdenvertainen tila ja tuomitsemme kaiken syrjinnän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *